EuroSkills2016 Göteborg: Dag 1

Lupasin kirjoitella matkapäiväkirjaa opintoreissustani Göteborgiin sekä ammattitaidon EuroSkills2016 EM-kilpailuihin. Hieman on reissusta aikaa kulunut, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä!

Den 30 november 2016

Jättespännande! Siitä on kuulkaas ikuisuus, kun olen viimeksi lentänyt lentokoneella – eikä tässä vielä kaikki. Tällä kertaa joutuisin selviämään kentällä ihan omin avuin.

Pieni maailmanmatkaaja ilmoittautuu!

Jännitin valtavasti, kun hurautin junalla lentoasemalle. Olin herännyt aamulla aikaisin, viettänyt tovin etsimällä yhtäkkiä kadonneita vaatteita, jotka olin edellisellä viikolla katsonut valmiiksi ja murehtinut jo etukäteen, miten selviäisin lähtöselvityksen tekemisestä. Tuumasta toimeen! Itse lähtöselvityksen teko meni todella hienosti automaatilla, ainoastaan tarranauhan sitominen matkalaukkuun oli ylitsepääsemättömän vaikeaa, heheh… No, sain henkilökunnalta apua ja laukku lähti matkaamaan kohti ruumaa. Repun, jossa kiikkui uskollinen reissumaskottini pehmohusky Ludo, heilautin selkääni.

We are ready to take off!

Aina niin kauheasti jännittämäni toimenpiteen eli turvatarkastuksen jälkeen suunnistin välittömästi lähimpään kahvilaan – alltid så typiskt finskt… Vihdoinkin aloin tajuta, että tässä ollaan kohta menossa Ruotsin puolelle! Tovin odottelun jälkeen koko Stadin AO porukka oli kasassa eikä kukaan saapunut myöhässä boardingiin. Onnekseni olin saanut koneessa ikkunapaikan ja räpsinkin kuvia innolla. Hassuinta oli se, että eräs lentoemännistä luuli sylissäni olevaa Ludoa ensin oikeaksi koiraksi. Kyllä meitä molempia nauratti! Yhtäkkiä huomasin koneen jo rullaavan pitkin kiitorataa – kohta se olisi menoa. Musat korvissa pauhaten nautin ilmaannousun nostattamasta hassusta fiiliksestä ja kurkin innolla pikkuhiljaa pienemmäksi ja pienemmäksi muuttuvaa maisemaa. Härifrån tvättas Göteborg!

Kuvia Hagasta ja kaupungin ympärillä kulkevasta vallihaudasta.

Perillä Landvetterin lentoasemalla aloimme porukalla pohtia kuljetusjärjestelyitä – lentokentältä kun oli matkaa Göteborgin keskustaan noin 29 kilometriä. Taksin sijaan hyppäsimme lentokenttäbussiin, joka tuli jonkun mielestä edullisemmaksi. Ostaessani lippua yritin kysyä, minkä ikäisiä lastenlippu koskettaa – Tukholmassa kun 20-vuotiaatkin matkustavat vielä lastenlipulla. Ihan pokkana selitin, että ”jag är åtton år gammalt”. Lipunmyyjä katsoi minua hieman ihmeissään ja tarkensi: ”Du är arton?” ”Ju, arton år gammalt hupsista…” Se siitä ruotsin kielen taidosta siis sitten. Nåjo, alla gör misstag…

Soppabuffet pelasti päiväni!

Vihdoin olimme Göteborgin keskustassa ja jäimme päätepysäkillä pois. Sen jälkeen kaivoimme Google-mapsin esille ja aloimme pohtia, mihin suuntaan hotellimme sijoittui – bussikuski kertoi sen olevan ihan lähellä päätepysäkkiä. Vihdoin löysimme Stora Badhusgatanille ja omalle hotellillemme. Hotellin sijainti oli lähes täydellinen – ihan Götajoen rannassa. Heti ”taloksi” asettumisen jälkeen suunnistimme kaupungille ihailemaan maisemia ja etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Päädyimme lopulta jonnekin päin Hagaa pieneen ja suloiseen kahvilaan, josta löytyi soppabuffet. Neljän soppalautasellisen jälkeen olin aivan täynnä ja melkein valmis menemään nukkumaan. Tuumasta toimeen! Suuntasimme kiertoreittiä takaisin hotellille valmistautumaan kisojen avajaisiin. Käytin heti vapaa-ajan hyväkseni ja vierailin hotellimme relax-osastolla, josta löytyi poreamme sekä saunat. Ojjjj vadfint!

Svenska Mässan löydetty - mutta missä ovat avajaiset?

Kello alkoi lähestyä puolta seitsemää (huom. paikallista aikaa) ja EuroSkills-avajaisiin oli siis enää tunti aikaa. Ajattelimme suunnistaa Svenska Mässanille kävellen, sillä sinne oli hotelliltamme vain parin kilometrin matka. Reitti ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen, mitä olimme luulleet, vaan päädyimme kiertämään aika pitkän lenkin. Ajoittain saimme kysellä ohikulkijoilta neuvoa, jotka auttoivat meitä mielellään. Lopulta olimme perillä Mässanilla ja löysimme jopa sisään. Jonkunnäköiset opasteentapaiset neuvoivat meidät toiseen kerrokseen, josta näkyi kisa-alueen näköinen messuosasto. Avajaisista ei puolestaan ollut mainintaa missään. Aloin jo vahvasti epäillä, olisimmeko oikeassa paikassa ollenkaan. Hetken ihmeteltyämme löysimme jonkunnäköistä henkilökuntaa, jotka tiesivät kertoa, että olimme väärässä rakennuksessa. ”Avajaiset ovat Scandinaviumilla!” Jaså, tämäpä oli toki lukenut pääsylipussakin…

Eikun alas, ulos ja Mässania ympäri. Scandinaviumin valokirjaimet loistivat kauas, joten sillä matkalla emme onnistuneet eksymään. Pääsimme sujuvasti sisään ja seuraavana ongelmana oli katsomon löytäminen. Seurasimme musiikkia ja suunnistimme ensimmäisestä mahdollisesta ovesta sisään. Loikimme alariviin lähimmille vapaille paikoille ja pystyimme viimein hengähtämään. Olimme tyylikkäästi myöhästyneet noin vartin, joten missasimme Suomen ammattitaitomaajoukkueen sisääntulon ihan kokonaan. Nojå, näimmepähän isäntämaa Ruotsin esiintymisen.

Opening ceremony

Avajaiset olivat kerrassaan upeat. Vähän väliä soitettiin elektronista tanssimusaa – totta kai ruotsalaisia huippunimiä, kuten Aviciita (ääääääks fani-ihkutus!), Swedish House Mafiaa, Eric Prydziä ja Alessoa. Puheita pitivät Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sekä WorldSkills Euroopan presidentti Hubert Romer. Molemmat korostivat puheessaan nuorten ammatillista osaamista, hyvän kilpailuhengen sekä hauskanpidon tärkeyttä ja kehuivat nuoria ammattilaisia vastuuntuntoisiksi ja sankareiksi. Seuraavaksi nähtiin otteita ruotsalaisen musiikin historiasta ja yleisössä bailattiin välillä Abban, välillä Euroviisuvoittaja Måns Zemerlövin tahtiin. Avajaiset päättyivät lopulta lippukulkueeseen. 

Tämän jälkeen suunnistimme takaisin hotellille ihmismassojen saattelemana. Olin ihan rättipoikkipuhki ja nukahdin melkeinpä saman tien. Seuraavana päivänä olisi tiedossa aikainen herätys ja ensimmäinen kilpailupäivä. Toivoin todella, että löytäisimme edes kisapaikalle ajoissa.

-Aikku

Studia-messut 2016

Tänään tassutin kirpeän aamupakkasen saattelemana Helsingin Messukeskukselle. Pääsin nimittäin vierailemaan opiskelija- ja uratapahtuma Studia 2016 -messuilla. Tehtävänäni oli olla Stadin ammattiopiston sekä Taitaja2017 yhteisellä ständillä kertomassa lähihoitajaopinnoista sekä ammattitaitokilpailusta kilpailijan näkökulmasta. Hur cool!

Porukkaa ei vielä aamuvarhaisella ollut paljoa liikenteessä, mutta kymmenen jälkeen ihmismassaa suorastaan vyöryi vastaan käytävillä. Osastollamme vieraili valtavasti lukiolaisia – johtuiko tämä sitten siitä, että kyseisillä messuilla oli paljon näytteilleasettajia yliopistoista sekä korkeakouluista, joihin suuren osan lukiolaisista voisi veikata tähtäävän. Pääsin kuitenkin kertomaan muutamille innokkaille lähihoitajaopinnoista sekä Taitajista. Taitaja2017 tapahtumaa pyrittiin markkinoimaan niin paljon kuin suinkin.

Yhdentoista aikaan oli ennakkotiedoissa annetun show’n aika ja paikkana Uusi ura -lava. Tiedossa oli meidän opiskelijoiden haastatteluja sekä Stadin ammattiopiston vaatetusalan opiskelijoiden muotinäytös. Aika lailla extemporeena esitetyissä kysymyksissä tiedusteltiin, millaista on kilpailla Taitajissa ja missä vaiheessa opintoja ollaan menossa. Tekemisen meininkiäkin saatiin näkyviin, kun ensiapunäytöksessä pääsin esittämään, miten runsaasti verta vuotavaan tehdään paineside ja tuetaan koholle kolmioliinalla.

Huisin huikeasti menneen lavashow’n jälkeen ehdin olla ständillä vain vähän aikaa, sillä ahkerana ja tunnollisena opiskelijana olin menossa vielä iltapäivän lukiotunneille koululle. Onneksi ennätin olla edes aamupäivällä mukana. Nämä messut olivat kerrassaan mahtava kokemus ja olivat hyvää haastetta paineensietokyvylle sekä esiintymistaidoille.

Huomenna puhaltaa ihan uudet tuulet, sillä suunnistan Göteborgiin ammattitaidon EM EuroSkills -kisoja katsomaan sekä tietysti kotijoukkoja kannattamaan. Tämä matka on hienosta MM-karsintatuloksesta ansaittu palkinto sekä osa kansainvälistä kilpailuvalmennustani. Tiedossa on kolme päivää tiukkaa kisaamista, yhdeksän casea sekä raudanlujia ammattilaisia. Jännittää jo ihan huisisti, en nimittäin ole ikinä moisissa kisoissa ollut saatikka sitten Göteborgissa. Tavarat alkavat aika lailla olla kassa ja pieni matkakuume kutkuttaa vatsanpohjassa. Siitäkin on pitkä aika, kun olen viimeksi lentänyt…

Kirjoittelenkin teille seuraavan kerran Göteborgin kuulumisista. Osan tekstistä saatan ahkerana väkertää ruotsiksi, sillä lupasin lukioruotsin opettajalleni tehdä pientä matkapäiväkirjaa också på svenska… Nojå, jag klarar det nog.

Vi ses!

-Aikku

Pari sanaa kaksoistutkinnosta

Ei mua oiskaan ne ylppäritulokset kiinnostanu – ei tietenkään. Näin eilen totesin kettuna pihlajanmarjoista, kun Wilma kaatui jo viidennen kerran. Olen odottanut näitä tuloksia kuin kuuta nousevaa, mutta totta kai minun tuurillani käy näin. Samperin turhauttavaa!

Lupasin puhua kaksoistutkinnosta ja sen aika on nyt. Lähihoitajatutkinnon lisäksi suoritan siis ylioppilastutkinnon ja saan halutessani hienon lakin – tai vaikka kaksi! En siis suorita koko lukion oppimäärää, mitä moni voisi kaksoistutkinnosta ensin luulla. Ehei, niin ahkera en sentään ole…

Meillä Vilppulantiellä on oma kaksoistutkintoluokka, joka aloitti opintonsa syksyllä 2014. Emme olisi vielä silloin uskoneet, että lähes 40 opiskelijan ryhmä karsiutuisi opintojen varrella 21 opiskelijaan. Tutkinto kestää kolme ja puoli vuotta, joten arviotu valmistumisemme on joulukuussa 2017 (jos kaikki menee siis hyvin!)

Opinnot ovat järjestetty siten, että koulumme tekee yhteistyötä Helsingin Aikuislukion kanssa. Meillä on erilliset lukiopäivät kaksi kertaa viikossa ja loput päivistä ovat amistunneille omistettuja. Opettajat tulevat aikuislukiosta koulullemme, joten meidän ei tarvitse liikkua mihinkään, ellemme sitten opiskele iltalukion puolella jotain. Työssäoppimisjaksojen aikana ei ole lukiokursseja, ellei taas opiskele jotain iltapuolella. So simple is that!

Meillä lähihoitajatutkinnossa on räätälöity neljän lukioaineen paketti, jotka olisi tarkoitus kirjoittaa: äidinkieli, A-englanti, B-ruotsi sekä terveystieto. Näiden aineiden on ajateltu tukevan lähihoitajaopintoja ja toisin päin. Halutessaan kursseja saa toki tehdä iltapuolella enemmänkin ja kirjoittaa muita aineita. Moni luokaltamme on esimerkiksi vaihtanut B-ruotsin lyhyeen matikkaan, jota he sitten opiskelevat iltakursseilla. Kirjoittaa pystyy kolmessa eri erässä: kolmannen vuoden syksyllä ja keväällä sekä viimeisen puolikkaan vuoden syksyllä.

No onko se sitten niin rankkaa? Kaikkihan on suhteellista. Ensimmäinen vuosi oli ehkä vaikein, sillä niin moni asia oli uutta. Toisena vuotena päällekkäin keskenään menevät lukion tehtävät ja kokeet sekä amispuolen etätehtävät ja ryhmätehtävät repivät hermot kappaleiksi, mutta niistäkin selvisi hyvällä aikataulutuksella ja osa tehtävien palauttamisella myöhässä (jälkeen mainittua en toki suosittele). Kolmantena vuotena kirjoitukset ovat olleet tähänastisista se pahin juttu, mutta sitä on tasoittanut jaksot, joissa koulunkäyntiä on ollut vain parina kertana viikossa (kauhean rankkaa siis…)

Kaikki, jotka ovat väittäneet minulle, että kaksoistutkinto olisi jollain lailla rankka, eivät itse ole koskaan kyseistä tutkintoa tehneet. Ylipäätään tällainen tutkintojen rankkuusranking on vähän hassu ilmiö. Onhan se rankkaa, jos niin päättää. Jos puolestani päätän selviytyä jostain, minulla on mahdollisuus myös selviytyä siitä. Mikä tahansa opiskelu voi olla rankkaa, jos motivaatio puuttuu.

No, miksi sitten päädyin valitsemaan juuri kaksoistutkinnon? Halusin ehkä rikkoa harhakuvia, kapinoida ja kokeilla uutta. Vielä kasiluokalla olin ihan varma, että menen lukioon, mutta koinkin henkisen herätyksen ysiluokalla avatessani mieleni mahdollisuuksille. Moni luuli, että hikari kympin tyttö yrittäisi Ressuun, mutta toisin kävi. Hikari kympin tyttö halusi itselleen sekä ammatin että valkolakin.

Sain kuin sainkin Wilman kahden tunnin yrittämisen jälkeen auki ja YO-tulokset loikkasivat ruudulle. Mielessä pyörii ”JESHJESHJESH voieivoieivoiei OUJEEOUJEEOUJEE hemmetinhemmetinhemmetti!” Osaan tuloksista olen erittäin tyytyväinen, osassa tiedän, että olisin pystynyt parempaankin. Noh, puolivälissä mennään ja uusinnassa tavataan!

Never give up!

-Aikku

WorldSkills – kansainvälistä osaamista

Hi!

Olen kertonut teille jo jonkin verran ammattitaitokilpailuiden maailmasta SM-tasolla. Sen lisäksi huippuosaajat voivat halutessaan kilpailla myös EM-tasolla EuroSkills:ssä ja MM-tasolla WorldSkills:ssä. Rima nousee vielä astetta korkeammalle tasolle, kun kilpailukielenä on englanti ja vastustajina kilpailijoita ympäri maata.

Kansainvälisissä kilpailuissa ei enää puhuta lähihoitajalajista, vaan lajista Social and healthcare. Tämä johtuu lähinnä siitä, ettei lähihoitajan toimenpiteitä suoriteta ympäri maailman samalla nimikkeellä eikä suinkaan täsmälleen samalla koulutustaustalla. Laji on kuitenkin ominaispiirteiltään samanlainen kuin Suomen Taitajan lähihoitajalaji.

”Good morning madam! I realised your brakes are open. I need to lock them because of safety. Hello! My name is Aino Takala and I’m practical nurse. Could you tell me your whole name and ID, please?”

Osallistuin marraskuun alussa WorldSkills2017 Suomen karsintoihin, josta valittiin Suomen lähihoitajaedustaja kilpailemaan Abu Dhabin lokakuun 2017 -kilpailuihin. Itseni lisäksi kilpailuun oli osallistunut kaksi muuta opiskelijaa. Saimme tietää potilascasen sekä kilpailun kriteerit etukäteen. Tiedossa oli kuitenkin 30% muutos sekä kilpailutehtävään että kriteereihin.

“So why am I here? I will tell you what to do if you feel giddy or weak again and give you your medicines. We will talk about pain medication, when to take the medication and why. I am going to take your vital signs, which means your pulse, blood pressure, temperature and respiration frequency. I will check your wound and change the dressing. I am also going to teach you some deep-breathing exercises and how to avoid pneumonia in the future. Is this okay for you?”

Kyseessä oli 75-vuotias keuhkokuumepotilas, joka oli edellisenä päivänä kaatunut kotonaan. Potilaalta piti mitata vitaalit, toteuttaa lääkehoito, hoitaa haava, opettaa syvähengitysharjoituksia, sekä ohjata keinoja keuhkokuumeen ennaltaehkäisyyn. Aikaa alueeseen tutustumiseen ja kirjallisen suunnitelman tekemiseen oli annettu kymmenen minuuttia. Kirjallinen suunnitelma ja lääkehoidon toteutus olivat tällä kertaa casen muutos. Kilpailutehtävä oli suhteellisen vaativa, sillä aikaa tehtävistä suoriutumiseen oli 35 minuuttia, joka loppui meiltä kaikilta kilpailijoilta kesken. Pisteytys oli niin aseptiikan kuin ergonomian alueilla erityisen tiukkaa eikä armoa annettu.

"I  am going to measure your blood pressure now. Do you have a good position? I’ll wrap this cuff firmly around your arm. It needs to be tight. Then I need to ask you not to move or talk. It can affect to the value.”

Jännitys ennen kilpailua oli ihan huipussaan, mutta casea tehdessä oli helppoa keskittyä puhtaasti kisatehtävään ja potilaaseen. Tosin koko ajan jouduin hokemaan itselleni, että ”älä kato sinne yleisöön”. Tein saman mokan joskus Seinäjoella ja kokemus todisti sen, ettei se kannata. Yleisöön katsoessa menin nimittäin aivan lukkoon ja kesken jääneeseen asiaan oli vaikea palata. Onneksi tällä kertaa en möhlännyt sen kanssa.

“Now I am going to documentate the values. Do you have any questions?”

Aloitin tutustumalla alueeseen ja tekemällä pikaisen suunnitelman. En vielä kisatehtävää tehdessäni tajunnut, että suunnitelmakin pisteytettäisiin ja unohdinkin lisätä sinne puolet asioista: paljonko kuluu aikaa mihinkin tehtävään sekä tavoitteet jokaiselle toiminnolle. No ärh! 

Sitten casen alkuun... Saavuin potilaan luokse reippaana ja itsevarmana. Esittäydyin ja lukitsin sängyn jarrut heti ensimmäisenä. Tämän jälkeen tiedustelin potilaan nimeä. Yllätyin hieman, kun potilas sanoi, ettei kykene muistamaan nimeään. Jatkoin sitten tottuneesti rannekkeen tarkistamisella ja kertomalla käyntini syyn.

Tiedustelin voinnin, potilas valitteli väsymystä. Kipuakin oli vasemmassa kädessä, joten annoin antibiootin lisäksi kipulääkkeen ja ohjasin potilasta kipulääkkeen otossa. Tämän jälkeen mittasin vitaalit. Lämpöä ottaessani kirjasin vitaaleja samalla ylös ja heti sen jälkeen tajusin mokanneeni: Minun olisi ollut järkevää ottaa hengitysfrekvenssi samaan aikaan lämmön kanssa! Nyt tiesin tuhlanneeni pari kallisarvoista minuuttia. Noh, ainakin verenpaineen ottaminen meni todella hyvin.

Seuraavaksi siirryin haavanhoitoon. Tiesin ajan olevan jo nyt kortilla, mutta pidin pääni kylmänä. Riisuin mitellan vasemmasta kädestä ja enempää ajattelematta heitin sen roskiin (se siitä kestävästä kehityksestä sitten...) Yritin epätoivoisesti perustella valintaani aseptiikalla, mutta epävarma tunne siitä jäi silti. Nojoo.. Luulin ensin, että "haavan" päällä oli läpinäkyvä kalvo, joka olisi kiinnitetty teipillä. Näin ei kuitenkaan ollut ja tuomarin pitikin puuttua peliin kun "meinasin repiä itse haavan irti ihosta". Ohohups!

"Five minutes left!" huuteli ajanottaja. Ounou, tässä vaiheessa pitäisi olla jo valmis... Katselin haavaa nopsasti ja arvioin tilannetta: ei infektion merkkejä, muuta kuin kipu. Väri hmm punainen (?) En todellakaan ollut varma, oliko haava enemmän vaaleanpunainen vai punainen (oikea vastaus oli ensimmäinen vaihtoehdoista). Arpomiseen ei kuitenkaan jäänyt aikaa, joten puhdistamisen jälkeen (jota en kuulemma ollut tehnyt edes aseptisesti) länttäsin päälle kostutetun sekä kuivan harsotaitoksen ja harsolla kiinni. Uuden mitellan ehdin vielä räpeltää paikalleen, jonka jälkeen kiirehdin kirjaamaan haavasta (tiedostaen, että siitä saisi kohtuullisen hyvin pisteitä). Ehdin kuitenkin kirjoittaa vain yhden lauseen, kunnes minulle ilmoitettiin, että aika on päättynyt. EIIIII!

Casen jälkeen meidän piti vielä tehdä kirjallinen tehtävä liittyen keuhkokuumeeseen. Kyseessä oli monivalintatehtävä, josta piti valita lähin oikea väittämä. Mieleeni nousivat heti syksyn ylioppilaskirjoitukset ja englannin optiset lomakkeet. Onneksi tässä tehtävässä riitti ympyröinti, eikä palloja tarvinnut mustata.

"I  am going to check your wound now. Is the position still good for you? I need to take this sling off for the duration of the procedure. Can you lift your arm a little? Thank you. Is it painful?”

Selvitin tieni kilpailuissa toiseksi, mistä kaikki olivat valtavan ylpeitä. Itsekin, vaikka kympin tyttönä pienet mokat ärsyttivät minua aika tavalla. Tolkutin kuitenkin itselleni, että parhaani tein, vaikkei menolippua Abu Dhabiin tällä kertaa tullutkaan. Sain kuitenkin palautetta hyvästä englannin kielen suullisesta annistani, mikä kohotti mieltä aika tavalla.

Nyt sitten suuntaan katseeni takaisin SM-kilpailuihin ja aloitan valmentautumaan tulevia karsintoja varten. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, sillä sain näistä kisoista itselleni valtavasti oppia ja itsevarmuutta tulevaa varten.

Test the best!

-Aikku

Taitaja9 – nuoret huippuosaajat

Tällä viikolla olen keksinyt valtavasti ohjelmaa itselleni. Olin nimittäin tutoroimassa Taitaja9 Helsingin aluekarsinnoissa Kullervonkadun toimipisteessä 15.–16.11. Tämän seurauksesta painoviestinnän toimipiste oli yllättäen täynnä Stadin ammattiopiston huppareihin varustautuneita tutoreita, opettajia sekä yläasteen oppilaita. Viimeisenä mainitut kilpailivat toisiaan vastaan erilaisiin ammattialoihin liittyvillä rasteilla.

Tätä on Taitaja9: yläasteikäisille nuorille suunnattu oma ammattitaitokilpailu, jossa samalla tutustutaan erilaisiin ammattialoihin. Kisatehtävät on suunniteltu siten, että niistä selviytyy, vaikkei ammatillista erikoisosaamista olekaan. Joukkue koostuu kolmesta nuoresta – sekä tytöistä että pojista. Yhteistyö ja käsillä tekeminen näyttelevät kilpailuissa merkittävää roolia.

Tänä vuonna Helsingin aluekarsinnoissa kilvoiteltiin mm. Suomalaisten kaupunkien tunnistamisessa, rahan laskennassa, napin ompelussa ja laatikon kokoamisessa. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan huikea ja kilpailuhenkinen. Kilpailun välissä nuoret pääsivät tutustumaan ammattialoihin minimessuilla, joista myös löytyi toiminnallisia tehtäväpisteitä. Oppilaitoksen omat DJ:t pitivät huolta kilpailujen tunnelmasta.

Tutorina sain tehtäväkseni kellottaa pahvilaatikon kokoamis-, rahan laskenta- sekä parkkikiekon ja käyntikorttikotelon kokoamisrastia. Ideana oli suoriutua kyseisistä rasteista mahdollisimman nopeasti, mutta toki huolellisuuttakin tarvittiin. Tehtävästä ei päässyt eteenpäin, ennen kun suoritus oli oikein. Kellotuksen lisäksi sain siis huolehtia suorituksen valvonnasta. Olin positiivisesti yllättynyt yläkoululaisten taidoista – itse kun kokosin ensi yrittämällä pahvilaatikon väärin. Sain hyvän muistutuksen siitä, että on tärkeää noudattaa kisaohjeen antamia ohjeita.

Takana ovat ihan huiput kaksi päivää huippuosaajien seurassa. Kovasti nostan hattua kaikille kilpailemaan lähteville oppilaille. Kaikki olivat valtavan taitavia ja suorastaan huokuivat tekemisen meininkiä. Toivottavasti kaikille kilpailijoille jäi karsinnoista hyvä fiilis, oli sijoitus sitten mikä hyvänsä. Ainakin meillä kisajärjestäjillä oli aivan mahtava porukka ja naurua riitti!

-Aikku

Taitaja – mikä ihmeen Taitaja?

Olen monille innokkaana selittänyt, että olen koulumme Taitaja-toiminnassa mukana, osallistun pian Taitaja-kisoihin ja että Taitaja-treenit ovat taas pian tulossa. Mutta mikä sitten on tuo Taitaja?

Taitaja2017 nettisivuilla kuvataan kyseistä tapahtumaa seuraavasti: ”Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ammatillisen koulutuksen päätapahtuma Taitaja2017 Helsinki, järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 15.-18.5.2017. Nelipäiväinen tapahtuma koostuu SM-ammattitaitokilpailuista, yläkoululaisten kädentaitokilpailusta ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ammattitaitokilpailusta. Sisäänpääsy tapahtumaan on maksuton. Alle 21-vuotiaat tulevaisuuden huippuosaajat ja ammattilaiset kilpailevat SM-ammattitaitokilpailun mitaleista yli viidelläkymmenellä eri ammattialalla.” Lisätietoa löydät täältä: http://taitaja2017.fi/tapahtumainfo/

Itse olen koostanut Taitajan ammattitaitokilpailuksi, jossa jokaisella alalla on oma kilpailulajinsa. Seuraavaksi minulta kysytään, että mitäs te lähihoitajat sitten siellä teette?

Lähihoitajalaji (305) koostuu lähihoitajan perustutkinnon ammatillisiin osa-alueisiin liittyvistä tehtävistä. Nämä osa-alueet ovat kasvun tukeminen ja ohjaus, hoito ja huolenpito sekä kuntoutumisen tukeminen. Kilpailuarviointi perustuu näiden osa-alueiden näyttökriteereiden kiitettävän tason (K3) vaatimuksiin. No mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?

Otan esimerkiksi viime toukokuun reissun, kun olin silloisen parini kanssa kilpailemassa Taitaja2016 finaalissa Seinäjoella. Tuolloin Lähihoitajataitaja siis oli vielä parilaji. Kilpailupäiviä oli yhteensä kolme, joissa jokaisessa oli oma teemansa. Ensimmäisenä päivänä meitä vastassa oli kotihoidon potilascase, jossa siis tehtiin kotikäynti kotihoidon asiakkaan luokse sekä laadittiin asiakkaalle jatkosuunnitelma käynnin jälkeen. Iltapäivällä kävimme tekemässä kirjallisia tehtäviä, jotka sisälsivät lääkelaskuja sekä erilaisia lähihoitajan työhön liittyviä väittämätehtäviä.

Seinäjoen tunnelmia. Kuvissa Stadin ammattiopiston lähihoitajajoukkue, kotihoidon case ja kisapassi.

Toisena kilpailupäivänä suuntasimme kulkumme Duudsonit Activity Parkiin, jonka yhteydessä toimii liikuntapainotteinen päiväkoti Jump. Kiertelimme ensin liikuntapuistoa ja siinä samalla meille kerrottiin päiväkodin arjesta ja arvoista. Tämän jälkeen suunnittelimme Jumpin päiväkotiryhmälle teemakuukauden, jonka piti painottua kyseisen päiväkodin arvoihin. Lisäksi saimme koota päiväkotilapselle sopivan välipalan totta kai valintamme perustellen sekä pakata hoitajan repun lasten metsäretkeä varten.

Kolmas päivä oli omistettu apuvälineisiin ja ensiapuun liittyville pienille tehtäville. Pääsimme tunnistamaan apuvälineitä, auttamaan polkupyörällä kaatunutta sekä neuvomaan kyynärsauvoilla kävelyä ulkomaalaistaustaiselle selkokieltä hyödyntäen. Kolmas päivä oli huomattavasti kahta muuta päivää kevyempi ja olimmekin aika puhki siinä vaiheessa, kun viimeinen osio oli saatu suoritettua.

Huhhuh! Paljon asiaa ja tuokin oli tiivistettyä. Loppuarvioinnissa huomioitiin siis kaikkien kilpailutehtävien yhteispisteet kultakin kilpailupäivältä. Kriteerit nähtyäni teki välillä mieli niin sanotusti facepalmata ihan huolella, sillä yllättävän pienistäkin jutuista oli saattanut mennä pisteitä. Kovastihan meille tolkutettiin, että kilpailu oli kyseisenä vuonna erittäin kovaa ja taso siis tavallista korkeammalla. Silti täytyy myöntää, että tällä kilpailunhaluasenteella kuudes sija ei ollut se, mitä alun perin lähdimme tavoittelemaan. Tuohonkin toki voi vain tokaista, että virheistä oppii ja pystyimme lämmöllä muistelemaan helmikuun semikarsinnoissa tavoitettua toista sijaa…

Tosiaan, lähihoitajalaji on sen verran suosittu, että siihen yleensä joudutaan järjestämään finaalikilpailun lisäksi alueelliset kaksi semifinaalikarsintaa. Seinäjoen finaaliin pääsi kahdeksan paria alkuperäisestä 45 parin osallistujamäärästä – vouvou! Joskus karsinnat joudutaan järjestämään myös oppilaitoksen sisällä. Kilpailijoita saa lähteä kilpailuun sen verran, kun kyseisellä oppilaitoksella on toimipisteitä. Esimerkiksi meiltä Stadin ammattiopistosta saa Taitajiin osallistua kolme opiskelijaa – kilpailu kun muuttuu vuonna 2017 yksilölajiksi lähihoitajienkin osalta. Itse olen lähdössä helmikuun semifinaalikarsintoihin joko Jyväskylään tai Seinäjoelle tavoittelemaan tuota finaalipaikkaa, joka kilpaillaan Helsingissä toukokuussa 2017. Det ska bli jättespännande!

Eihän sieltä mitään voittoa tullut, mutta hyvin me taisteltiin!

Taitajakilpailuiden lisäksi ainakin omassa koulussamme on oma Taitaja-valinnaisen kurssi. Tällä kurssilla voi toki tähdätä ammattitaidon kilpailuihin, mutta myös harjoitella hoito- ja huolenpitotyöhön vaadittavia taitoja (nostan aina esimerkiksi verenpaineen mittauksen, sillä sitä ei kukaan osaa liian hyvin parin tunnin harjoittelemisen jälkeen…) Ei siis ole ehdottoman pakkoa lähteä kilpailemaan, jos kyseiselle valinnaiskurssille menee, mutta siihenkin tarjotaan mahdollisuus. Ainoana kriteerinä kyseiselle kurssille pääsemiseen on vastuullisuus, motivaatio ja halu oppia. Myös kilpailuiden järjestämiseen tarvitaan porukkaa ja meidänkin Taitaja-valinnaisesta on ohjattu tunnollisia opiskelijoita mukaan rakentamaan Taitaja 2017 tapahtumaa.

Taitaja-valmennuksesta ja Taitaja-kilpailuihin osallistumisesta on myös opiskelun kannalta hyötyä. Niillä nimittäin saa kartutettua osaamispisteitä sekä kehitettyä osaamistaan juuri sillä saralla, missä tarvitsee vielä harjoitusta. Tälle vapaavalintaiselle tutkinnonosalle on annettu oma nimensäkin: Huippuosaajana toimiminen (15 osp).

Loppujen lopuksi huomaatte, että sana Taitaja kätkee yllättävän paljon taakseen. Pidän teitä ajan hermolla siitä, miten etenen tällä huippuosaajan kilpailupolullani, joka toivon mukaan johtaa minut alkuperäiseen tavoitteeseeni. Ei tuurilla, vaan taidolla!

-Aikku

Me, myself & I

Hello world!

Opettajani antamasta vinkistä sain idean blogin kirjoittamiseen. Tarkoituksenani oli alun perin kertoa valmennuksestani ammattitaidon kilpailuihin sekä hieman sivuta aihetta taivalluksesta oppilaitoksen pulpetista ammattiin. Homma kuitenkin hieman eskaloitui, kun mukaan loikkasivat suunnitelmat mahdollisesta kansainvälisestä vaihdosta sekä valmennusleiristä Norjassa. Niistä kerron lisää myöhemmin, heheh…

Nopea pikakäyttöopas Bloggeriin ja tännehän sitä sitten päädyttiin. Ensimmäiseen postaukseen moni on ainakin oman havaintoni mukaan kirjoittanut muutaman sanan itsestään. Taidanpa perinteiden vuoksi itsekin rustata itsestäni muutaman faktan.

Olen 18-vuotias opiskelijatyttö Helsingistä. Tavoitteenani olisi valmistua joulukuussa 2017 lähihoitajaksi Stadin ammattiopistosta sekä ylioppilaaksi. Arvasit oikein, kaksoistutkinnon olen itselleni yhteishausta napannut. Ensimmäiset kirjoitukset tappelin syksyllä (jännitys tiivistyy tuloksien osalta!) ja seuraavat olisivat nyt tulevana keväänä edessä. Pakko myöntää tähän väliin, että kamala kestävyyslaji tuo ylioppilaaksi kirjoittaminen…

Harrastan päätyöni eli opiskelun lisäksi pyöräilyä, salibandya ja vapaapalokuntaa. Satunnaisesti käyn myös valokuvaamassa, jossa haluaisin kehittyä vielä lisää. Maisemakuvaus on suurin intohimoni, ihmiset haasteeni. Vapaa-ajallani ihmettelen mielelläni luonnon asioita, vaikka olenkin samalla aika mukavuudenhaluinen. Vaeltamaan tai telttailemaan tulee harvoin lähdettyä, sillä omaa sänkyä ja kodin suihkua tulee aina ikävä. Rakastan salamointia ja tähtitaivasta. Lumi on kaunista katsottavaa, mutta ihan liian kylmää..

Musiikki on elämäni. Vitaalielintoimintojeni perusedellytyksenä ovat hyvät kuulokkeet, internet ja mikä tahansa musiikkia soittava elektroninen väline. EDM on genrenä lähimpänä sydäntäni, mutta kaikenlainen menevä, energinen ja basson jumpsutusta sisältävä musa on mieleen. Voisin sanoa fanittavani muutamaa artistia ja musiikin tuottajaa, kuten Tim Berlingiä, Tungevaag & Raabania, Armin van Buurenia sekä Alan Walkeria (yllättävän paljon A-alkuisia huomhuom…) Olen itse suihkulaulajasielu ja rallattelen mielelläni milloin mitäkin. Karaoke on myös mieleeni, enkä ikinä sanoisi ”ei” vanhalle kunnon Singstar-battlelle!

Olen aika kilpailunhaluinen persoona ja ehkä juuri tämän takia olenkin ohjautunut koulumme kilpailutoimintaan aktiivisesti. Vaadin välillä itseltäni liikaa, välillä olen liiankin kuriton ja laiska. Joskus ihmiset kyselevät minulta ”miten sä oikein jaksat?” Kaipa viittaavat siihen, että olen monessa jutussa mukana ja sanomassa moneen asiaan "joo". No, enpä osaa tuohon mitään muuta tokaista, kuin tekemällä asian pois alta kerrallaan. Ensin aherretaan koulussa ja sitten heittäydytään kotona sohvalle löhöämään. Kyllä sillä jaksaa, kun tekee vaan. Sitä paitsi se on vaan tosi mielenkiintoista nähdä monia juttuja!

Noniin. Siinä oli jonkin verran faktaa minusta. Saattaa olla, että väkertelen noista harrastuksista vielä omaa postausosiota jossakin kohtaa, kun inspiraatio oikein iskee.

Kiitos, että tutustuit ensimmäiseen tekstiini. Luvassa pian lisää!

-Aikku