Taitaja2017 semifinaali

Olen jo hetken suunnitellut kirjoittavani siitä, miten Taitaja2017 semifinaalit Mikkelissä menivät. Olin siis taas tänäkin vuonna kilpailijana mukana ja jännitys oli kova: en nimittäin ole itse vielä koskaan Mikkelissä ollut – ainoastaan mennyt ohi kauheata vauhtia. Tämän vuoksi jo itse junamatka oli huikea kokemus, sillä en ole sitten Seinäjoen reissun istunut niin kauaa junassa paikallani…

Lähihoitajalajin semifinaaleja pidettiin  tiistaina 7.2. kahdessa paikassa: Mikkeliin osallistui 18 opiskelijaa, josta finaaliin karsiutui kolme. Vaasan semifinaaleissa oli loput 30 osanottajaa ja tästä syystä Vaasan semeistä karsiutui viisi parasta.

Saavuimme paikan päälle jo edellisenä päivänä, sillä kilpailuihin ilmoittautuminen oli määrä alkaa jo 7:30 - aamuherätys ja sen myötä hajotus olisi siis ollut melkoinen… Sovimme jo edellisenä iltana, että nyt emme enää viime tipassa kertaisi mitään – kaikki mitä olisi osattava, löytyisi kyllä tarpeen tullen pääkopasta. Sen sijaan keskityimme pitämään hauskaa, rentouduimme huolella ja nukuimme hyvät yöunet.

Olimme siis Etelä-Savon ammattiopiston pihassa hieman ennen kahdeksaa ja aamu alkoi ilmoittautumisella sekä kilpailunumeroiden jakamisella. Omaksi numerokseni siunautui numero yksi ja vitsailimmekin jo, että tulisiko tämä tarkoittamaan hyvää sijoitusta. Liian varma en itsestäni halunnut olla, mutta täytyy myöntää, että ajatus kyllä lämmitti mieltä. Kilpailut avattiin virallisilla puheenvuoroilla hieman kahdeksan jälkeen ja tämän jälkeen suunnistimme ensimmäiseen tehtävään, joka oli kaikilla kilpailijoilla sama.

Ehkä jo monelle lähihoitajaopiskelijalle tuttuun ”Marikan päivä” –videoon pohjautuvassa kilpailutehtävässä tarpeiden tunnistaminen, hoitosuuunnitelman teko sekä FinCC-luokituskokonaisuuden hahmottaminen olivat olennaisia asioita. Ensin katsoimme puolituntisen videon, jonka jälkeen kilpailijoilla oli tunti aikaa vastata Marikan tarpeita määritteleviin FinCC-komponenttein esimerkkejä siitä, miten tarpeet toteutettiin käytännössä. Lisäksi piti tehdä hakemus, jossa perusteltiin, miksi juuri itse olisi hyvä henkilökohtainen avustaja auto-onnettomuudessa vammautuneelle 10-vuotiaalle Marikalle ja miten sosiaalisen kestävän kehityksen periaatteet näkyivät hänen elämässään ja hoidossaan. Ei siis mikään maailmaa mullistava tehtävä ja muistutti hieman Seinäjoen finaalien kokemuksia. Onneksi tällä kertaa olin viime finaaleja viisaampi.

Tämän jälkeen minulla oli vuorossa ensiaputehtävä. Tehtävä oli niin sanotusti ryhmämuotoinen, eli useampi kilpailija teki suoritustaan samanaikaisesti – juurikin sillä mallilla, josta en ole itse oppinut pitämään… Alkuun katsoimme viime vuoden finaaleista tutun videon, jonka jälkeen oli toimittava tilanteen vaatimalla tavalla. Polkupyörällä kaatunut poika todettiin tajuttomaksi, jonka jälkeen täytyi tietysti osata soittaa hätänumeroon, tarkistaa hengitys ja kääntää hänet kylkiasentoon hengityksen turvaamiseksi. Turhauduin kovasti tehtävän jälkeen, sillä niinkin yksinkertaisessa tehtävässä olin silti möhlinyt potilaan kädet kylkiasennossa väärin päin – nehän eivät olennaisesti vaikuta asiaan, mutta ovat kisoissa tyylivirheitä. Unohdin myös kokonaan, että potilas oli lyönyt päänsä, jolloin pään tutkiminen ja asiasta raportoiminen hätäkeskukseen jäi myös pois. Liekö tuo sitten jännityksestä johtuvaa häsläämistä, mutta harmittivathan ne virheet silti. Ajattelin kuitenkin positiivisesti, että nyt olin päässyt tekemisen meininkiin ennen lounaan jälkeen alkavaa potilascase-tehtävää.

Case tuntui erittäin vaikealta. Ennakkotiedoissa oli, että kyseessä oli sydämen vajaatoimintaa ja verenpainetautia sairastava rouva, jonka luokse tehtiin kotihoidon lisäkäynti, jonka aikana oli tarkoitus kartoittaa rouvan pärjäämistä – sain taas flashbackin Seinäjoelle. Normaalisti käynnit olivat kerran viikossa perjantaisin, mutta rouvon poika oli ollut kotihoitoon yhteydessä ollessaan huolissaan äidistään. Alueelle ei saanut mennä ennen kilpailutehtävän alkua, mutta kotihoidon kansioon ja reppuun sai tutustua. Kirjasin käynnin suunnitelmaa ylös paperille ja yritin kurkkia tilaan, etsien jonkinnäköisiä vihjeitä. Päässä löi tyhjää ja ajatus ”mitä ihmettä mä nyt oikein suunnittelen tähän” oli sorruttaa ajatustyön lähes kokonaan. Yritin takoa mieleeni, että tehtävässä käskettiin nimenomaan kartoittaa tilannetta, eli en saisi toistaa viime finaaleissa tehtyä mokaa. Suunnittelin jo vakavasti inspiroimista, mutta yritin silti kirjata mahdollisimman usean toiminnon ylös. 

Rouva oli keskusteltaessa hyvin haastava. Hän ei muistanut omaa nimeään, ei osannut sanoa, mitä oli syönyt aamupalaksi tai oliko ottanut lääkkeet – oikeastaan joka juttuun rouva vastasi ”emmä tiiä”. Meinasin jo jossakin kohtaa parkaista ääneen, että EMMÄKÄÄN TIIÄ, mutta pidin silti suuni kiinni ja yritin  mukautua epämukavaan tilanteeseen. Kovasti ihmettelin, että missä nyt on vika, kun ei rouva muistamattomaltakaan vaikuttanut. Mittasin rouvan verenpaineen, katsoin jalkojen turvotukset sekä tsekkasin lääkkeet ihan kuin olisin ollut tavallisessa kotihoidon työvuorossa sydämen vajaatoimintaa sairastavan luona ja yritin epätoivoisesti kartoittaa rouvan elämää hänen omin sanoin. Kuitenkin vastaus ”emmätiiä” oli hiukan haastava kartoittamisen kannalta, joten keskityin myös havainnoimaan asioita ja toteamaan niitä.

Lopuksi en enää keksinyt mitään olennaista, joten pelasin aikaa juttelemalla asiakkaan kanssa niitä näitä. Koska aika oli aiemmin ollut pahin vastustajani, lopetin casen ehkä kolme minuuttia ajoissa – tai kaksi. Ajantajuni oli kadonnut keskustelun aikana miltei kokonaan ja pelkäsin myös sitä, että meillä olisi ajanottajan kanssa eri käsitys ajan kulumisesta. Poistuin onneksi alueelta määrätyssä ajassa ja ehdin tehdä suunnittelemani asiat.

Casen jälkeen menin vielä tekemään teoriatehtävän, jossa kysyttiin lääkelaskujen lisäksi aika simppeleitä asioita apuvälineisiin, anatomiaan ja fysiologiaan sekä lääkehoidon käsitteisiin liittyviä asioita. Onneksi tarkistin paperin kahteen kertaan, sillä olin kaiketi taas jännityksen vuoksi möhlännyt yhden vastauksen ihan huolella, jonka osasin onneksi korjata. Kun kilpailutehtävät olivat ohitse, saimme vihdoin viimein jutella kilpailijoiden kesken tehtävistä.  Potilascase oli ainakin meidän porukkamme yleisin spekuloima asia – itse kun olin aivan varma, etten ollut tehnyt mitään tehtävässä vaadittuja asioita, sillä tehtävänanto oli ollut niin ympäripyöreä. Odotimme innolla tuloksia, joiden laskemiseen oli varattu runsaasti aikaa virheiden välttämiseksi. Odotus tuntui suorastaan ikuisuudelta.

Vihdoin ja viimein pääsimme palkintojenjaon makuun. Aluksi Taitaja lähihoitajalajin lajivastaava Anni Launonen piti puheen muistuttaen, että vaikka kilpailuista karsiutuu finaaliin vain kolme, kaikki kilpailijoista ovat voittajia – he ovat voittaneet vähintäänkin itsensä uskaltaessaan lähteä kilpailuun. Sitten julkistettiin kilpailun kolme parasta kilpailijaa. Kolmanneksi sijoittui Julia Attenberg Keudasta. Olin valtavan iloinen, kun Göteborgissa tapaamani Jenna Vainio Kouvolan seudun ammattiopistosta tuli toiseksi. Jännitin valtavasti ensimmäisen sija julkistamista. Kuullessani sanat Stadin ammattiopisto, aloin pohtia jo VOISIKO se olla ja kyllähän se vaan niin oli, että ykköspaikan kohdalla kuulin oman nimeni. Olin aivan häkellyksissä, yllättynyt, varma, hämmentynyt, valtavan iloinen ja fiiliksissä… Elin tuota kaikkea tunteiden sekamelskaa kävellessäni eturiviin vastaanottamaan palkintoa. Ihan olisi tehnyt mieli nipistää itseään, ettei sitä vaan olisi nähnyt unta! 

Tajusin oikeastaan vasta kotimatkalla, mitä oikein oli tapahtunut siemaillessamme viime tipassa ostettua lasten skumppaa ja juhliessamme menestystä. Koulumme kaksi muuta kilpailijaa Mari ja Siiri olivat sijoittuneet neljänneksi ja kuudenneksi, mikä oli todella hyvin heiltä ja olin myös heistä valtavan ylpeä. Koko kisareissu oli ollut ikimuistoinen kokemus ja myös kotimatka junassa kirmailuineen Kouvolan asemalla ja ravintolavaunussa popitteluineen jäivät muistoihin mahtavasta matkasta, jota mielelläni muistelen uudelleen ja uudelleen.

Nyt suuntana ovatkin toukokuun finaalit ja voin ylpeänä sanoa edustavani kouluamme kotikisoissa. Tiedossa on tiukkaa treeniä osaamisalaopintojen suorittamisen lomassa, mutta riittävällä tahdonvoimallahan siitä selviää. Jos sulla ei ole tekemistä 15.–18.5. tule tsekkaamaan ammattitaidon SM Taitaja2017 –kisat Helsingin messukeskukseen. Nähdään siellä!

”We are all winners!”

-Aikku

NordPlus-leiri 30.1.-3.2.

Istuskelen Mikkelin Cumulus-hotellissa kirjoittamassa. Olen onnellinen, jännittynyt ja hieman väsynyt. Tänään nousin Tikkurilasta lähtevään Pendolinoon, joka kuljetti minut Mikkelin Taitaja2017 semifinaaleihin. Vou, siis TÄNÄÄN jo…

Day 1

Aika on mennyt todella nopeasti. Vaikea uskoa, että siitä on kulunut viikko, kun matkustimme Helsinki-Vantaan lentokentälle hakemaan norjalaisia opiskelijoita ja huolestuimme vahingossa Ilmalaan junalla matkustaneista ahvenanmaalaisista. Onneksi hekin löysivät pian tiensä Malmille ja NordPlus Training to the Top –leirimme pääsi vihdoin alkamaan.

Ensimmäisenä päivänä jakaannuimme neljään ryhmään: jokaisessa ryhmässä oli yksi suomalainen, suomenruotsalainen ja norjalainen opiskelija. Näillä ”tiimeillä” oli tarkoitus tehdä kolme erilaista potilascasea ja kilpailla keskenään. Tiimien nimet olivat team Red, team, Black, team ? ja team Best. Oma tiimini oli viimeiseksi mainittu.

 Ensimmäisenä päivänä lähinnä suunnittelimme seuraavan päivän Margaret-casea ja valmistauduimme seuraavaan päivään.

Lähdin saattamaan opiskelijoita Kullervonkadulle, jossa heidän oli määrä majoittua. Pienen hengähdystauon jälkeen oli aika lähteä viettämään ennalta suunniteltua iltaohjelmaa eli keilaamaan Ruusulankadulle. Matkustimme paikan päälle bussilla ja jäimme ”Töölön torin” pysäkillä pois, josta tulikin yksi leirimme lentävistä lauseista ”Nevermind the grammar…” -lauseen lisäksi. 

Keilaaminen oli ihan huippujuttu! Fiilistelimme UV-valossa hohtavia vaatteita, nauroimme sekä tietysti keilasimme. Itse keilasin lähinnä itseni nurin, sillä onnistuin heittämään lipat kolmesti ja toisen täyskaadonkin onnistuin tekemään vahingossa väärällä vuorolla… Jaksoimme keilata jopa puoli tuntia, kunnes väsymys voitti ja suuntasimme kotiin nukkumaan.

Day 2

Aamulla aloitimme aikaisin aamupalalla. Porukka oli hieman väsynyttä, mutta hetken aamukoomailujen jälkeen olimme vihdoinkin valmiita päivän ohjelmaan. Meidät jaettiin ensiksi puoliksi: team ? ja team Best jäivät luokkaan harjoittelemaan potilassiirtoja suihkulaverille ja pyörätuoliin carecare-liukusiirtimen avulla ja team Red sekä team Black lähtivät suunnittelemaan päivän casea. 

Ergonomiakoulutus oli hauskaa! Paikan päällä oli fysioterapeutti sekä carecare:n esittelijöitä opettamassa, miten tuo innovatiivinen liukusiirrinapuväline helpottaa potilassiirtojen tekoa. Koska ryhmät olivat pienet, saimme lähes yksilöopetusta ja löysimme ergonomiastamme uusia puolia.

Tunnin jälkeen jatkoimme suunnittelemalla case Margaretia. Margaret oli 91-vuotias pyörätuolilla lonkkavian vuoksi liikkuva leskirouva, joka oli saanut haavan vasempaan jalkaansa ja sairasti tyypin 2 diabetesta. Käynnin tehtäviksi oli laitettu haavanhoito, verensokerin mittaus sekä mittaamisen ohjaus, aamupesuissa avustaminen sekä aamupalan tarjoaminen ja terveellisestä ravitsemuksesta keskusteleminen. Laskimme myös mukaan pyörätuoliin siirtymisessä avustamisen.

Kesken suunnittelumme kilpailuvalmentajani Anna Blubaum pistäytyi visiitille kertomaan kansainvälisten kilpailujen arjesta kilpailijan näkökulmasta. Anna itse on ollut kilpailemassa niin WorldSkillsissä kuin EuroSkillsissä ja voittanut MM-hopeaa Leipzigissä 2013. Aika oli mennyt kuin siivillä, mutta olimme juuri ja juuri ehtineet suunnitella työnjaon loppuun ennen lounastaukoa – tarkoituksena oli että kaksi tiimin jäsenistä olisivat hoitajia ja yksi näyttelisi potilasta. Lounaan jälkeen oli näytön paikka.

Aikaa oli puoli tuntia. Aloitimme esittäytymisten ja voinnin kysymisen jälkeen kasvojen pesemisellä, josta itse siirryin haavanhoitoon saatuani tarvikkeet esille. Haavanhoito meni mielestäni paljon paremmin kuin WorldSkillsin karsinnoissa, eikä aikaakaan mennyt yhtä paljon. Siita parini sujuvasti vaihtoi verensokerin mittaukseen ja itse kirjasin arvoja ylös. Tämän jälkeen kysyimme, haluaisiko Margaret nousta sängystä pyörätuoliin ja tämän vastattua myöntävästi siirsimme hänet carecare:n ja liukulevyn avulla – tekniikalla, jonka olimme juuri oppineet. Parini oli laittanut aamupalan jo valmiiksi haavaa hoitaessani ja asiakkaan syödessä aloimme pedata sänkyä. Sitten oli aika sanoa kiitos ja näkemiin sekä poistua paikalta. Jäljelle jäi ehkä pari minuuttia. Casen lopussa tajusin, mitä olimme unohtaneet: ohjaamisen…

Nojaa, eipä tuohon onneksi kuollut – vaikka kriittinen itsestäni olenkin. Yritin asennoitua tilanteeseen siten, että ensi kerralla muistaisimme paremmin. Casen jälkeen kokoonnuimme ryhmän kesken sopimaan illan ohjelmasta: Tehy oli luvannut sponsoroida meille pitsaillallisen, johon lupasimme kokoontua seitsemältä. Ennen sitä halukkaille opiskelijoille olisi luvassa shoppailureissu Helsingin keskustassa.

Shoppailureissu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaikka hauskaa olikin: onnistuimme kadottamaan neljä opiskelijaa, jotka onneksi löytyivät pienen etsimisen sekä Facebook Messenger-viestittelyjen jälkeen. Aikaa kului kadonneiden etsimiseen sen verran, ettemme oikein ennättäneet kierrellä Sokosta ja Forumia pidemmälle. Kommellukset eivät loppuneet siihen, sillä matkustimme raitiovaunu 3:lla (jonka siis olisi kuulunut olla numero 2) Vihdoinkin löysimme pian itsemme Töölön torille. Pitsa oli onneksi erinomaista ja ilta vierähti niitä näitä jutellessa.

Day 3

Väsymys. Ruotsin, englannin ja suomen kielten puhuminen ja ajatteleminen samanaikaisesti on yllättävän puuduttavaa. Pitsaillan venähtäessä myöhempään olimme aamulla ihan töttörööt – onneksi aloitimme sentään puoli tuntia myöhemmin…

Vierailimme aamulla koulumme naapurissa olevassa vanhainkodissa: Saga Helapuistossa. Pääsimme kiertelemään paikkaa 91-vuotiaan sotaveteraani Pentti-asukkaan opastuksella sekä kurkistamaan hänen asuntoonsa. Pentti kertoi olleensa mukana avustamassa useissa elokuva- sekä televisiosarjoissa ja vetävänsä korkeasta iästään huolimatta talon asukkaille tuolijumppaa viikoittain. Pentti kertoi viihtyvänsä paikassa hyvin – eikä ihme. Tilat olivat hyvin valoisat ja avarat sekä värimaailma oikein kodikas. Suunnittelin jo, että muuttaisin saman tien, jos paikassa vapautuisi asunto opiskelijalle…

Tänään oli minun vuoroni olla casemme potilas: pääsin näyttelemään 78-vuotiasta Marttia, joka oli onnistunut leikkaamaan veitsellä haavan käteensä sekä kaatumaan lattialle, josta hän ei päässyt itse ylös. Kyseessä oli siis ensiapucase, jossa piti tyrehdyttää vuotava haava, hälyttää lisäapua sekä selvittää mahdollinen syy Martin kaatumiseen ja heikkoon vointiin. Taustalla Martilla oli aikaisempi TIA-kohtaus, lääkehoitoinen kohonnut verenpaine sekä insuliinihoitoinen diabetes.

Tehtäväni oli olla mahdollisimman poissaoleva ja sekava – ihan kuin perunasäkki. Muita ohjeita näyttelemiseen en sitten saanutkaan. Päätin mielessäni, että syy Martin kaatumiseen olisi TIA-kohtaus ja yritinkin näytellä sekavuutta sekä toispuoliheikkoutta. Hoidettuaan vuotavan haavan hoitajaparini tarkastivat TIA-oireeni ja sulkivat pois vielä alhaisen verenpaineen sekä verensokerin mittaamalla. Arvoissa ei ollut mitään vikaa, eikä tuomareiltakaan muuta tietoa tullut. Niinpä kaksikko vahvisti TIA-epäilyn ”hätäkeskukselle” ja jatkoivat vointini seurailua. Lipsautin vahingossa tykkääväni Tapio Rautavaarasta, kun toinen hoitajista kysyi, pidänkö musiikista mutta se menkööt sekavuuden piikkiin sekin.. Loppupalautteessa tuomarit huomauttivat, että alue olisi ollut hyvä siistiä ennen casen lopettamista, mutta muuten palaute oli positiivista.

Tänään illalle meillä ei ollut mitään kummoisia ohjelmasuunnitelmia, sillä halusimme antaa kaikille mahdollisuuden niin sanottuun ”vapaapäivään”. Oma vapaapäiväni sujuikin lähinnä sohvan nurkassa lepäämisellä sekä seuraavan päivän caseen orientoitumisella. Nukkumaankin tuli mentyä yllättävän ajoissa, eikä unimasaa tarvinnut kauaa odotella.

Day 4

Neljäs päivämme alkoi pirteän porukan puheensorinalla. Kaikki olivat nukkuneet yönsä suhteellisen hyvin ja aamun toinen kahvi herätti puoliunisen opiskelijan hyvin nopeasti. Aamumme alkoi Tehyn edustaja ja WorldSkills-spesialisti Kirsi Cocon luennolla, jossa hän kertoi järjestötoiminnasta sekä kansainvälisestä kilpailutoiminnasta ja kilpailijoiden valmennuksesta. Robotiikankin pariin kurkistettiin pohtimalla hoitorobottien vaikutuksia tukevaisuuden terveydenhoitoon. Luento oli hyvin mielenkiintoinen ja pisti pohtimaan asioita erilaisista näkökulmista.

Luennon jälkeen aloimme työstää viimeistä casea: 89-vuotiaan Ingrin Hansenin aamukäyntiä, jossa piti mitata hänen verenpaineensa, ohjata häntä antamaan virtsanäyte, ohjata rollaattorilla kävelyä, varmistaa aamupala sekä riittävä nesteiden saanti sekä kannustaa sosiaalisiin kontakteihin. Ingridille piti myös ohjata terveellistä ruokavaliota sekä perustella, miksi nesteiden riittävä saanti on tärkeää.

Ruokailun jälkeen oli aika toimia. Parini hoiti esittäytymisen sekä voinnin tiedustelun ja itse jatkoin käynnin suunnitelmalla. Sillä aikaa parini laittoi verenpainemittarin valmiiksi ja hoiti myös itse verenpaineen mittauksen - itse kirjasin sillä aikaa arvot ylös. Tämän jälkeen ohjasin Ingridille virtsanäytteen antamisen ja varmistin, että hän pääsee turvallisesti ”WC:een”. Parini hoiti virtsanäytteen stiksauksen ja itse puolestani keskustelin asiakkaan kanssa rollaattorilla kävelystä ja sosiaalisista kontakteista. Yritin muistaa kehua mahdollisimman paljon sekä jutella asiakkaalle mieluisista asioista, eli puutarhan hoidosta. Tämän jälkeen ohjasimme asiakkaan syömään ja jatkoimme ravitsemuksesta keskustelua. Sitten käynti olikin pulkassa, kirjasimme, sanoimme näkemiin ja poistuimme.

Tuomarit kehuivat hyvää toimintaa, mutta nostivat esille, että työnjaossa ja keskustelussa olisi ollut vielä hieman korjaamista. Olin tottunut kisaharjoittelun myötä tekemään niin paljon itse, että yhteistyö ja tehtävien jakaminen oli haastavaa. Yritin kuitenkin ottaa tämän kehityskohteena sekä itsetunnon kohotuksena: minä pärjään yksin, mutta ryhmässä pärjään vieläkin paremmin.

Viimeisenä iltana menimme katsomaan elokuvaa sekä syömään Mc Donald’siin. Olin hieman kämmännyt elokuvavarauksen kanssa, sillä elokuvassa ei ollutkaan ruotsinkielistä tekstitystä, vaikka olin muuta luullut. Nojaa, ainakin ruoka oli hyvää.. J

Day 5

Norjalaisten ja ahvenanmaalaisten viimeinen päivä Helsingissä koitti. Samalla koitti myös leikkimielisen kilpailumme tulosten julkistaminen. Keskustelimme ensin leiristä yleisesti. Viimein kello 11 julkistettiin tulokset. Selvisi, että team ? sekä team Best olivat molemmat saaneet koottua kasaan yhteispisteet 73 (maksimipistemäärä 100), mutta team ? oli silti kirinyt ykköspaikalle hyvällä tiimityöllä sekä ongelmanratkaisutaidoilla. Team Red sijoittui kolmanneksi ja team Black neljänneksi.

Lähdimme saattamaan ystäviämme lentokentälle. Tuntui ihan uskomattomalta, että viisi päivää oli nyt ohitse ja viikonlopun jälkeen alkaisi ihan tavallinen koulu. Toivotimme kaikille turvallista kotimatkaa, jonka jälkeen suuntasimme kukin omia polkujamme takaisin kotiin. Huhtikuussa olisi meidän vuoromme suunnata Norjaan, jossa olisi vastassa uudet caset ja uudet seikkailut. Saa siis nähdä, mitä tuleva kevät tuo tullessaan…

Siinä oli tiivistelmä upeasta leiristämme. Kiitän valtavasti kaikkia mukana oleita ja vi ses i Norge! Nyt kuitenkin keskityn semifinaaleihin, jotka toivon mukaan menevät hyvin.

-Aikku

Valmennus ennen kaikkea

Mua jännittää ihan hulluna. Ihan kaikki!

NordPlus leiri alkaa maanantaina. Uskomatonta, että aika on mennyt niin nopeasti. Olemme neljän suomen leiriläisen kesken suunnitelleet norjalaisille ja maarianhaminalaisille opiskelijoille vapaa-ajan ohjelmaa, harjoitelleet leirillä esitettäviä caseja, hioneet englannin sekä ruotsin kielen taitojamme ja askarrelleet norjalaisia varten tervetuliaiskylttiä - meidän kun olisi tarkoitus mennä heitä vastaan lentokentälle. Tuntuu, että tekemistä on ollut paljon ja ajoittain sitä pohtii, onko jotain unohtanut. Ei siis jännitä yhtään, eihän?

Lupaan kirjoittaa vielä tarkemman stoorin tästä leiristämme, mutta tässä hommaa hieman tiivistettynä: kouluumme saapuu neljä opiskelijaa Norjan Strømmen VGS:a oppilaitoksesta ja neljä Ahvenanmaan Ålands gymnasiumista. Leirimme kestää viisi päivää, joiden aikana työstämme kolme potilascasea kilpaillen leikkimielisesti toinen toisiamme vastaan, syömme suomalaista ruokaa, käymme tutustumassa Helsingin nähtävyyksiin, vietämme hauskaa yhdessä ja toivon mukaan opimme toisiltamme: niin kulttuurillisia, kielellisiä kuin hoidollisiakin asioita. 

Tällainen yhteistyö on vielä mallia uniikki, eikä vastaavaa kuulemma ole ainakaan meidän toisen asteen ammatillisessa tutkinnossa aikaisemmin järjestetty. Olemme olleet opiskelijoihin yhteydessä Skypen sekä Facebookin välityksellä, eli ihan ventovierasta porukka ei meille ole. Olemme myös kuvanneet toinen toisillemme esittelyvideot – omaa videota väsäsimme itsenäisyyspäivänä järkyttävässä pakkasessa räkättäen makeasti, kun rallikuskienglannintaitajalta meinasi ajoittain kadota niin sanat kuin itsehillintä. No, siitä sen enempää sitten… Joka tapauksessa odotan leiriä valtavalla innolla ja energialla – leiriä, joka toivon mukaan vastaa odotuksiani.

Taitaja-semifinaalitkin ovat ihan pian täällä. 6.2. suuntaamme kolmen koulumme semifinalistin voimin kohti Mikkeliä, sillä 7.2. kilpailut alkavat heti aamusta. Tiedossa on siis hyvin pikainen tutustuminen paikalliseen elämään sekä yksi kilpailuntäyteinen päivä Etelä-Savon ammattiopiston toimipisteessä. Olen vuorottain vieraillut osaamisalani tunneilla Lehtikuusentiellä ja vuorottain ollut kilpailuvalmennuksessa Vilppulantiellä - kilpailuvalmennus on ollut prioriteettina numero yksi. Hieman on saanut tehdä töitä sen kanssa, että pysyy kärryillä molemmissa, mutta toistaiseksi olen selviytynyt suhteellisen hyvällä menestyksellä sekä toisten opiskelijoiden tiedottamisella ja tuella. Kotiväkikin tsemppaa joka kohdassa, mikä on tietenkin yksi tärkeimmistä tekijöistä selviytyjäfiilikseni nostattamisessa.

Olen huomannut kehittyneeni huimasti viime vuoden kisojen valmennukseen verraten ja itsevarmuutenikin on huomattavasti kohentunut. Vaikka tuppaankin olemaan kaikesta stressiä itselleen ottava superjännittäjä, olen toistaiseksi onnistunut suhtautumaan näihin kilpailuihin yllättävän rauhallisella fiiliksellä. Tavoitteenani semifinaaleissa on parhain mahdollinen suoritus sekä paikka Helsingin finaalissa.

This is what I’m made of!

-Aikku

Happy New Year!

Oikein mukavaa uutta - eli tätä - vuotta 2017! Ihan tähän alkuun haluan onnitella 100-vuotisjuhlavuottaan juhlivaa Suomea. Aivan huikeaa on saada kutsua itseään suomalaiseksi ja nähdä tämän juhlavuoden tuomat uudet tuulet.

"Yön vallat aamun valkeus jo voittaa / sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa!"

Kävin katsastamassa Suomi 100-v. avajaiset Kansalaistorilla uudenvuodenaattona ja kerrassaan upea spektaakkelihan tuo oli. En kadu hetkeäkään, että päätin lähteä katsomaan tuota tapahtumaa, jossa nähtiin upeita esityksiä aina sirkuksesta ja koomikoista tanssiin sekä totta kai upeisiin artisteihin. Olin aivan fiiliksissä illan huipennuksesta, jonka kruunasi niin lähtölaskennan aikana soitettu Sandstorm kuin tämä soittamaan jäänyt artistikin. Arvasitte oikein, Darudehan siellä piti tunnelmaa huipussaan viimeisen tunnin. Eipä liioin haitannut, että näin pari kertaa Weekendeillä vierailleena olen nuo herran muutamat biisit jo kuullutkin ja että We Love Bassdrum -kappaleen yleisöhuudatus oli tuttua kauraa. Keskiyön ilotulitus oli kerrassaan magea ja näkyi kauas. Rakastuin kotikaupunkiini uudelleen, kun näin sen taas kerran niin upeasti valaistuna! Oh my Helsinki...

"City lights, take me away!"◢◤

Uusi vuosi tuo kehiin uusia haasteita. Sain nimittäin joulukuun lopulla kirjeen postilaatikkooni, jossa kerrottiin, että minut on valittu Sairaanhoidon ja huolenpidon sekä vanhustyön osaamisalaan. Tämän vuoksi opiskeluni jatkuukin Lehtikuusentien toimipisteessä (eli kouluun ei enää poljetakaan pyörällä alle 11 minuuttiin) ja pääsen vihdoinkin syventämään osaamistani saralla, joka minua erityisesti kiinnostaa: kliinisessä hoitotyössä. Odotan innolla sairaalaharjoittelua ja sitä, miten se tulee menemään.

Osaamisalan lisäksi tiedossa on lisää opinnollisia haasteita: Taitaja2017 semifinaalikarsinnat pidetään helmikuussa Mikkelissä ja lopullinen finaali Helsingissä toukokuussa. Toivon mukaan olen kisaamassa molemmissa, sillä olisihan se upeata päästä edustamaan kotikisoissa ja pitää yllä koulumme edustusta. Aion kuitenkin ottaa asian kerrallaan, ensin semit ja sitten finaali.

Nord Plus –projekti etenee, sillä ensimmäinen kansainvälinen Taitaja-leirimme pidetään jo tammikuun lopulla. Neljä opiskelijaa Norjan Strømmen VGS:a oppilaitoksesta, neljä Ahvenanmaan Ålands gymnasiumista ja neljä meiltä Stadin ammattiopistosta tapaavat täällä Helsingissä ja valmentautuvat yhdessä viiden päivän ajan kisaten leikkimielisesti toinen toisiaan vastaan. Lisää infoa leiristä on luvassa myöhemmin. Kääks! Mua ihan jännittää jo!

Tiedossa on siis toivon mukaan hyvin mielenkiintoinen, haasteita sekä uusia tuulia tuova vuosi. Kiitän teitä kaikkia, jotka olitte mukanani tekemässä 2016 vuodesta upean ja odotan innolla, mitä kaikkea hauskaa ja mahtavaa koemme yhdessä tulevana vuonna.

Tillsammans!

-Aikku

EuroSkills2016 Göteborg: Dag 6

Den 5 december 2016 Dag 6

Viimeinen päivä – matkapäivä – oli käsillä. Herätys oli eilisestä poiketen aikainen, sillä lento lähtisi puolenpäivän maissa ja - kuten ehkä muistattekin – Landvetterin lentoasemalle oli hotelliltamme melkoisen verran matkaa. Eikun aamupalalle ja kamat kasaan! Jouduin avaamaan laukkuni jopa kolmesti, sillä milloin meinasin unohtaa vaatteita kaappiin ja milloin shampoita suihkuun. Sanon aina, että matkalle lähteminen on ihanaa, mutta matkalta lähteminen on astetta turhauttavampaa. Samat tavarat (plus tietysti tuliaiset) eivät millään meinaa mahtua laukkuun, jossa ne ovat matkalle saapuneet. Whyyy?

Päätimme viime hetkessä vaihtaa suunnitelmia ja matkata lentokentälle taksilla (se kun kuitenkin tuli edullisemmaksi jonkun mielestä). Kuski jutteli niitä näitä ja vastaili mielellään hassujen suomalaisturistien kysymyksiin. Ni kommer från Finland? Näkyykö se niin hyvin päällepäin?

Vihdoinkin olimme kentällä ja pääsimme tekemään lähtöselvityksen. Seuraavaksi lähdimme metsästämään baggage drop –tiskiä, jota ei meinannut millään löytyä. Liityimme TeamFinlandin huppareihin sonnustautuneiden nuorten joukkoon, joilla myöskin oli tuo kyseinen tiski hukassa. Vihdoin löysimme etsimämme ja saimme laukut vietyä. Seuraavaksi pidin virallisen välipalatauon istumalla keskellä LAndvetteriä syöden raejuustoa - tai kesoa, kuten täällä päin sitä kutsutaan.Turvatarkastuksessa tapasin taas Madelenin, jonka kanssa vaihdoin nopeasti pari sanaa. Meillä on ollut Madden kanssa hauskana tapana kommunikoida siten, että Madde puhuu suomea niin paljon kuin pystyy och jag talar svenska, men när jag inte kan säga det vad jag skulle vilja säga på svenska och hon kan inte säga det på finska, vaihdamme kumpikin omaan äidinkieleemme. Molemmat silti ymmärtävät toinen toistaan, mikä on tärkeintä – självklart!

Turvatarkastuksesta suunnistin Pressbyrånille eli paikalliselle R-kioskille ostamaan jättisuuren kahvin jota hörpin samalla kun kävelin lähtöportille. Täytyy sanoa, etten ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pidä ruotsalaisesta kahvista. Omasta mielestäni se oli oikein hyvää ja suorastaan pelasti aamupäiväni (joskus uskon vahvasti olevani aikamoinen kahviaddikti!).Kone tuli tällä lennolla aika täyteen, mutta sehän ei minua haitanut. Tärkeintä oli, että minulla oli istumapaikka ja sillä hyvä. Luukutin Spotifysta Armin van Buurenin Freefallia nousun aikana, mikä sopi mielestäni tilanteeseen osuvasti (ei, en toki ajatellut, että kone tippuisi vapaapudotusta…) Vilkutin hyvästiksi Göteborgille ja lupasin tulla vielä joskus takaisin – joskus kesällä ehkäpä…

I'm finally home! Koneemme laskeutui takaisin tutulle Helsinki-Vantaalle. Olimme joutuneet hetken aikaa odottelemaan ilmassa ruuhkan vuoksi, mutta sekään ei minua pahemmin haitannut – kunhan pääsisin turvallisesti takaisin kotiin. Olin ihan fiiliksissä, kun pääsimme ajamaan terminaaliin lentökenttäbussilla. Hur kul, en ole ikinä päässyt Helsinki-Vantaalla lentokenttäbussin kyytiin!

Laukkujen nouto ja reipasta kävelyä juna-asemalle. Ajattelin että huhhuhhuh, seuraavaksi olisi edessä laukkujen purkaminen ja pyykkirumba. Seuraavaksi ajattelin, miten hassulta tuntui kävellä ja kuulla lähes taukoamatta suomea – vart gick min svenska och alla svenska människor? Oli ihanaa todeta, että borta bra men hemma bäst kun lopultakin pääsin oman kodin sohvalle köllimään.

Siinä oli tiivistettynä reissuni Göteborgiin sekä EuroSkills2016 ammattitaidon EM-kilpailuihin. Oli kerrassaan hienoa päästä mukaan tekemään ja kokemaan näinkin upeaa tapahtumaa ja oppimaan uutta. Myös ruotsin kielitaitojen kehittäminen teki hyvää ja antoi itseluottamusta niin kielen kuin sen käyttökynnyksen madaltamisenkin kanssa. Haluankin kiittää kaikkia niitä, jotka tekivät tästä upeasta matkastani mahdollisen! Nyt odotan innolla, josko pääsisin kilpailemaan Budabestin EuroSkillseihin 2018. Can’t wait!

Always remember that you #gotskills! 

-Aikku

EuroSkills2016 Göteborg: Dag 5

Wohoa! viimeistä kokonaista päivää Ruotsissa viedään! Matkani Göteborgiin sekä ammattitaidon EuroSkills2016 EM-kilpailuihin on sujunut tähän asti upeasti. Tänään on käsillä viimeinen kilpailuihin liittyvä päivä, eli päättäjäiset

Den 4 december 2016 Dag 5

Tänään vietin päiväni Göteborgissa kierrellen kaupunkia. Päättäjäisten oli määrä alkaa vasta 18:30, joten aikaa oli reilusti. Olin tosin käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja nukkunut hieman pidempään.

Olin luvannut eräälle tuttavalleni käydä Fiskekörkanilla. Sain vasta tänään kuulla, että kyseessä on kalamarkkinapaikka, vaikka aluksi luulinkin sitä kirkoksi. Harmikseni tassuttelin paikan päälle toteamaan, että nämä markkinat ovat tänään kiinni. Itse rakennus oli kuitenkin kaunis ja näkemisen arvoinen.

Tämän jälkeen pyörin vähän siellä sun täällä. Kiirehdin ostamaan vielä viimeisimpiä tuliaisia ja fiilistelin ruotsalaista sunnuntaiaamua. Eksyin Hagan kirkolle pällistelemään joulukuusimyyjäisiä (joulukuusia jo näin aikaisin!) ja Göteborgin yliopiston joulumarkkinoillakin kävin pyörähtämässä ihmettelemässä ruotsalaisten opiskelijoiden kädentaitoja ja niiden tuotoksia. Löysin yliopiston läheltä aivan ihastuttavan puiston, jossa vietin hiljaisen hetken ahmimalla itseeni puiden lomasta paistavaa auringon valoa ja luonnon omia tuoksuja. Ah, miten ihanaa vaihtelua Mässanilla värjöttelyyn!

Olimme sopineet opettajani kanssa tapaavamme puolenpäivän aikoihin Trägårdsföreningenin kasvihuoneessa – opettajani kun on kiinnostunut kasveista. Itseänikin kiinnosti käydä kurkistamassa ruotsalaisten talvipuutarhaan, joka osoittautui vierailun arvoiseksi ja aiemmin arvelemaani suuremmaksi.

Kasvihuoneelta lähdimme kiertämään kaupungin keskustaa kiertävää vallihautaa, jonka varrelta poikkesimme Hagaan. Sieltä löysimme aivan ihanan joulutorikadun, jolla tungeksi muutama muukin enemmän tai vähemmän ruotsia puhuva. Mitään irtaimistoa ei tuolta torilta mukaan tarttunut, mutta tämmöinen ”näyteikkunashoppailu” sopi minulle oikein hyvin, sillä olin tuhlannut viimeiset käteiseni ruokakauppaan. Kiipesimme upealle Skansen Kronanin näköalapaikalle, jonka huipulla oli aiemmin puolustuksessa toiminut linnake. Näköalaa riitti ja pikkuhiljaa laskussa oleva aurinko maalasi taivaan kauniin punertavaksi. Päätimme lähteä etsimään ruokapaikkaa, ennen kun tulisi pimeää, koska pimeässä vieraassa paikassa suunnistaminenhan on aina haastavampaa kuin valoisassa.

Päädyimme Kungsportsavenyen Mc Donald’siin kahville – itse höystin omani vielä sundaella. Kelloon katsoessani totesin, että tässä olisi vielä parisen tuntia aikaa avajaisiin. Minun ei siis olisi enää mitään järkeä lähteä koukkaamaan hotellille. Päätinkin tappaa aikaa vierailemalla Mässanin vieressä olevassa Lisebergin huvipuistossa.

Liseberg oli ihana! Joka paikassa oli valoja – ja ihmisiä. Huvipuisto oli oikeastaan ihan täynnä, mutta hitaasti etenevässä ihmismassassa tämmöinen pällistelijä sai rauhassa hissuttaa ja katsella ympärillään häiritsemättä ketään. Ihastuin satumaa-henkiseen struktuuriin – jossain kauempana kohosi upea linna kuin suoraan Disney-leffasta ja keskiaikaisilla kojuilla myytiin kaikenlaista käsin taotuista kelttiläiskoruista leikkimiekkoihin ja linnanneidon pukuihin. Laitteissa en ennättänyt pahemmin vierailla, jonot kun olivat aikamoiset. Kun kello alkoi lähestyä puoli seitsemää, suunnistin vauhdilla Scandinaviumille.

Tällä kertaa sisäänpääsyssä ei ollut ongelmia, mutta kohtasin seuraavan ongelman: en löytänyt tuttuja mistään. Noja, sen enempää ihmettelemättä suunnistin sisälle paikkaani etsimään. Hämmästyin hieman, kun huomasin ranskalaisten valloittaneen sen katsomon, jossa oma istumapaikkani sijaitsi. Hieman takeltelevalla englannilla kommunikoiden sain selville, että suomalaisen olisi parasta etsiä omiensa katsomo, sillä se olisi jutun juju. Ja eikun takaisin etuovelle ihmettelemään. Pohdin hetken aikaa ja yritin soittaa vaikka ja minne, kunnes äkkäsin ensimmäisen suomenlippua kantavan henkilön, jonka perässä kipitin toiselle puolelle areenaa. Sieltä löysin vihdoinkin vapaan ja tarpeeksi suomalaisen paikan juuri ennen kun avajaiset pärähtivät käyntiin.

Kaava meni aika samalla tavalla kuin avajaisissa – oli puheita, upeita musiikki- ja tanssiesityksiä sekä yleisön huudattamista. Vihdoin suosikkikohtani eli palkintojen jako alkoi. Hämmästyin kovasti, kun suomalainen sai mitalin jo heti ensimmäisessä kategoriassa. Mitaleja tippui tasaiseen tahtiin ja suomalaiskatsomo sai hyppiä paikallaan ja huiskuttaa lippujaan niin reippaasti, että koko homma kävi kuntoilusta. Odotin jännittyneenä viimeisen lajin, eli lähihoitajien palkintojen jakoa. Pronssi meni Saksalle ja hopea Alankomaille. Hämmästyin kovasti, sillä Saksan tyttö oli ollut todella taitavan oloinen. Puristin käteni nyrkkiin jännityksestä ja toistelin itselleni voiko se olla? voiko se olla?.. Kyllä riemu ratkesi, kun Suomen lippu sekä Madelenin nimi läjähti tulostaululle ykköspaikan kohdalle ja pian Madelen riensikin lavalle palkintoa vastaanottamaan. En ole varmaan sitten Weekendien huutanut yhtä kovaa ja ollut niin täynnä iloa. Avajaisten jälkeen riensin onnittelemaan Madelenia itseään. Niin upea suoritus!

Avajaisten jälkeen olin niin into piukeana, että päätin kävellä hotellille, vaikka käyttämätön bussilippu lojuikin vielä lompakossani. Ajattelin, että uni tulisi paremmin, jos purkaisin ensin vähän energiaa. Olin valtavan ylpeä kaikista sijoittuneista, kaikista Suomen ammattitaitomaajoukkueen jäsenistä, kaikista kilpailijoista, kaikista järjestäjistä. Ihan kaikista. Pidin itseäni suorastaan kahelina – miten vahvasti olin kisojen mukana elänyt, vaikken ollut edes itse kilpailemassa. Ihan kuin se perus suomalainen, joka katsoo jääkiekkoa: nimi mainittu, Torilla tavataan!

Tässä vielä Suomen mitalistit kopioituna Suomen ammattitaitomaajoukkueen sivuilta:

http://www.ammattitaitomaajoukkue.fi/

Kultaa: 

I lähihoitaja Madelen Grankulla, Yrkesakademin i Österbotten
I floristiikka Lila Hagman, Keudan aikuisopisto
I huonekalupuuseppä Jaakko Järvi, Koulutuskeskus Salpaus
I kokki Johan Kurkela, Ravintolakoulu Perho
I verkkosivujen tuottaminen Jari Pekkala, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU
I CNC-jyrsintä Eemi Saloranta, Hyria koulutus

Hopeaa:

II kauneudenhoito Kirsi Havi, Vaasan ammattiopisto
II hiusmuotoilu Taiju Koivula, Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO ja Kouvolan kaupunki
II visuaalinen myyntityö Salla Käyhkö, Pohjois-Karjalan ammattiopisto
II ravintolapalvelu Eveliina Paananen, Jyväskylän ammattiopisto

Pronssia:

III graafinen suunnittelu Tomi Mäkelä, Jyväskylän ammattiopisto
III sähköasennus Werner Sillanpää, Salon seudun ammattiopisto

-Aikku

EuroSkills2016 Göteborg: Dag 4

Wohoa! viimeistä kilpailupäivää viedään. Matkani Göteborgiin sekä ammattitaidon EuroSkills2016 EM-kilpailuihin alkaa olla yli puolivälissä ja jännitys kisatuloksista tiivistyy. Viimeinen päivä aikaa näyttä, do #igotskills ...

Den 3 december 2016 Dag 4 (competition day 3)

Olin ihan täpinöissäni. Seisoskelin into piukeana Svenska Mässanin toisessa kerroksessa lähihoitajien lajialueen raja-aidan takana. Jee! Tänään poistetaan tikkejä, tänään poistetaan tikkejä! Olin odottanut tätä kyseistä casea koko kisojen ajan ja nyt se olisi vihdoin käsillä. Olisin toki voinut katsoa kyseisen casen jonkun muun kilpailijan suorittamana, mutta olin seurannut sen verran innolla Suomen edustaja Madelen Grankullan suorituksia, että tikit olivat vaan jääneet välistä. Noju, se olisi kuitenkin päivän viimeinen case, joten palatkaamme siihen hiukan myöhemmin.

Madelen suoritti viimeiset casensa home care -sektorilla. Ensimmäisenä vuorossa oli avanteen hoito. Asiakkaana oli 54-vuotias Erik Svensson, jolle piti opettaa avannepussin vaihto sekä avanteen puhdistus. Myös ruokavaliosta piti puhua. Svenssonia piti rohkaista avanteen kanssa, ettei se pysäyttäisi häntä tai estäisi häntä elämästä normaalia elämää. Madelen suoriutui kaikista noista hienosti. Aloin jo olla varma, että Suomella olisi hyvät mahdollisuudet mitalisijoihin.

SkillsFinlandin messuständillä alkoi tapahtuma Meet the Finns! Totta kai suunnistin sinne. Ständillä tungeksi paljon tonttupipoisia toimitsijoita, messuvieraita sekä – iloiseksi yllätyksekseni – joulupukki ja joulumuori. Tarjolla oli kuumaa glögiä, pipareita ja – ah! – fazer-makeisia. Totta kai kahmin Sinisiä suuni täyteen ja pitihän sitä saada ottaa selfiet joulupukin kanssa. Here in Finland we have this Reilu meininki!

Tämän jälkeen Madelenin asiakkaana oli Parkinsonin taudista ja sydämen vajaatoiminnasta kärsivä Britta Lund 75 vuotta. Brittalla oli myös havaittu turvotusta jaloissa. Kotikäynnin aikana tämä piti punnita ja mitata verenpaine, laittaa tukisukat jalkaan ja tarkkailla turvotuksia, antaa lääkkeet sekä avustaa aamupalan laitossa. Madelen toimi koko suorituksen ajan hienosti - erityisesti hyvään vuorovaikutukseen kiinnitin huomiota. Hän esimerkiksi kysyi Brittalta, onko tällä olut tapana käyttää lääkkeiden ottamiseen suunniteltua apuvälinettä, johon Britta vastasi kieltävästi. Tämän takia Madelen ei kyseistä apuvälinettä sitten käyttänyt (itselle tuo kyseinen apuväline ei ollut ennestään tuttu). 

Vihdoin koitti kauan odottamani tikkien poisto case. Asiakas oli 65-vuotias Jens Smedlund. Yllätykseksi herra Smedlund sai astmakohtauksen heti casen alussa, mutta Madelen hoiti tilanteen hienosti: rauhoitteli potilasta, haki astmalääkkeen ja auttoi potilasta sen ottamisessa. Tilanne oli alle minuutissa ohi ja pian päästiinkin jatkamaan alkuperäiseen aiheeseen. Itse tikkien poisto näytti paljon helpommalta kuin mitä olin kuvitellut – en nimittäin ole aikaisemmin moista toimenpidettä päässyt katselemaan. Omasta näkökulmastani Madelenin aseptiikka toimi koko suorituksen ajan – riittävästi hanskojen vaihtoa ja ennakointia tavaroiden kanssa. Niin paljon opittavaa minulle!

Sitten olivatkin kilpailun viimeiset caset pulkassa. Jäin innolla jännittämään, minkälaiset tulokset huomisen päättäjäiset toisivat tullessaan. Ennen hotellille lähtöään kilpailijat jäivät vielä ottamaan ryhmäkuvan sekä "diskuteeraamaan" kilpailuista, kuten täkäläiset tuntuvat kovasti harrastavan. Itse ajattelin vain että jippii, nyt pääsee vihdoinkin syömään! enkä sitten jäänyt siihen enempää fiilistelemään.
Tämän illan pyhitin ulkona hengailulle ja paikallisessa Ms Donald’sissa vierailulle. Olin viimeisten viiden päivän aikana vitsaillut itselleni, että kävisin vielä joku päivä valloittamassa Göteborgin kultaiset kaaret. Nyt päätin myös tehdä sen.

Suunnistin siis Kungsgatanille ja mäkkärin ovista sisään. Marssin reippaana tiskille ja tilasin aterian, josta en kyllä saanut tarkkaa kuvaa, mitä se sisältäisi. Myyjä joutui toistamaan hinnan, sillä samperin ruotsalaiset puhuvat aivan liian nopeasti – etenkin ruotsia! Annoksen saatuani suunnistin ravintolan toiseen päähän, jonka myöhemmin totesin virheeksi: pöytäni oli aivan toisen uloskäynnin vieressä ja kappas, ovi olikin hieman raollaan (ruotsalaiset eivät näemmä turhia säästele lämmityskuluissa!) Olin kuitenkin jo levittäytynyt paikalleni ruokineni ja muine tavaroineni, etten enää viitsinyt vaihtaa paikkaa. Kestettäköön tämä sillä kuuluisalla suomalaisella Sisulla…

Ruokailuhetkeni jälkeen selasin hetken aikaa kisapapereita, kunnes unimasa alkoi kutsua unten maille. Puuskutin hotellillemme johtavan ylämäen aika haipakkaa, sillä ulkona alkoi olla aika viileä ja halusin pysyä lämpimänä. Viluisat jalkani riemastuivatkin aika tavalla kuumasta suihkusta ennen nukkumaanmenoa!

-Aikku