EuroSkills2016 Göteborg: Dag 6

Den 5 december 2016 Dag 6

Viimeinen päivä – matkapäivä – oli käsillä. Herätys oli eilisestä poiketen aikainen, sillä lento lähtisi puolenpäivän maissa ja - kuten ehkä muistattekin – Landvetterin lentoasemalle oli hotelliltamme melkoisen verran matkaa. Eikun aamupalalle ja kamat kasaan! Jouduin avaamaan laukkuni jopa kolmesti, sillä milloin meinasin unohtaa vaatteita kaappiin ja milloin shampoita suihkuun. Sanon aina, että matkalle lähteminen on ihanaa, mutta matkalta lähteminen on astetta turhauttavampaa. Samat tavarat (plus tietysti tuliaiset) eivät millään meinaa mahtua laukkuun, jossa ne ovat matkalle saapuneet. Whyyy?

Päätimme viime hetkessä vaihtaa suunnitelmia ja matkata lentokentälle taksilla (se kun kuitenkin tuli edullisemmaksi jonkun mielestä). Kuski jutteli niitä näitä ja vastaili mielellään hassujen suomalaisturistien kysymyksiin. Ni kommer från Finland? Näkyykö se niin hyvin päällepäin?

Vihdoinkin olimme kentällä ja pääsimme tekemään lähtöselvityksen. Seuraavaksi lähdimme metsästämään baggage drop –tiskiä, jota ei meinannut millään löytyä. Liityimme TeamFinlandin huppareihin sonnustautuneiden nuorten joukkoon, joilla myöskin oli tuo kyseinen tiski hukassa. Vihdoin löysimme etsimämme ja saimme laukut vietyä. Seuraavaksi pidin virallisen välipalatauon istumalla keskellä LAndvetteriä syöden raejuustoa - tai kesoa, kuten täällä päin sitä kutsutaan.Turvatarkastuksessa tapasin taas Madelenin, jonka kanssa vaihdoin nopeasti pari sanaa. Meillä on ollut Madden kanssa hauskana tapana kommunikoida siten, että Madde puhuu suomea niin paljon kuin pystyy och jag talar svenska, men när jag inte kan säga det vad jag skulle vilja säga på svenska och hon kan inte säga det på finska, vaihdamme kumpikin omaan äidinkieleemme. Molemmat silti ymmärtävät toinen toistaan, mikä on tärkeintä – självklart!

Turvatarkastuksesta suunnistin Pressbyrånille eli paikalliselle R-kioskille ostamaan jättisuuren kahvin jota hörpin samalla kun kävelin lähtöportille. Täytyy sanoa, etten ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pidä ruotsalaisesta kahvista. Omasta mielestäni se oli oikein hyvää ja suorastaan pelasti aamupäiväni (joskus uskon vahvasti olevani aikamoinen kahviaddikti!).Kone tuli tällä lennolla aika täyteen, mutta sehän ei minua haitanut. Tärkeintä oli, että minulla oli istumapaikka ja sillä hyvä. Luukutin Spotifysta Armin van Buurenin Freefallia nousun aikana, mikä sopi mielestäni tilanteeseen osuvasti (ei, en toki ajatellut, että kone tippuisi vapaapudotusta…) Vilkutin hyvästiksi Göteborgille ja lupasin tulla vielä joskus takaisin – joskus kesällä ehkäpä…

I'm finally home! Koneemme laskeutui takaisin tutulle Helsinki-Vantaalle. Olimme joutuneet hetken aikaa odottelemaan ilmassa ruuhkan vuoksi, mutta sekään ei minua pahemmin haitannut – kunhan pääsisin turvallisesti takaisin kotiin. Olin ihan fiiliksissä, kun pääsimme ajamaan terminaaliin lentökenttäbussilla. Hur kul, en ole ikinä päässyt Helsinki-Vantaalla lentokenttäbussin kyytiin!

Laukkujen nouto ja reipasta kävelyä juna-asemalle. Ajattelin että huhhuhhuh, seuraavaksi olisi edessä laukkujen purkaminen ja pyykkirumba. Seuraavaksi ajattelin, miten hassulta tuntui kävellä ja kuulla lähes taukoamatta suomea – vart gick min svenska och alla svenska människor? Oli ihanaa todeta, että borta bra men hemma bäst kun lopultakin pääsin oman kodin sohvalle köllimään.

Siinä oli tiivistettynä reissuni Göteborgiin sekä EuroSkills2016 ammattitaidon EM-kilpailuihin. Oli kerrassaan hienoa päästä mukaan tekemään ja kokemaan näinkin upeaa tapahtumaa ja oppimaan uutta. Myös ruotsin kielitaitojen kehittäminen teki hyvää ja antoi itseluottamusta niin kielen kuin sen käyttökynnyksen madaltamisenkin kanssa. Haluankin kiittää kaikkia niitä, jotka tekivät tästä upeasta matkastani mahdollisen! Nyt odotan innolla, josko pääsisin kilpailemaan Budabestin EuroSkillseihin 2018. Can’t wait!

Always remember that you #gotskills! 

-Aikku

EuroSkills2016 Göteborg: Dag 5

Wohoa! viimeistä kokonaista päivää Ruotsissa viedään! Matkani Göteborgiin sekä ammattitaidon EuroSkills2016 EM-kilpailuihin on sujunut tähän asti upeasti. Tänään on käsillä viimeinen kilpailuihin liittyvä päivä, eli päättäjäiset

Den 4 december 2016 Dag 5

Tänään vietin päiväni Göteborgissa kierrellen kaupunkia. Päättäjäisten oli määrä alkaa vasta 18:30, joten aikaa oli reilusti. Olin tosin käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja nukkunut hieman pidempään.

Olin luvannut eräälle tuttavalleni käydä Fiskekörkanilla. Sain vasta tänään kuulla, että kyseessä on kalamarkkinapaikka, vaikka aluksi luulinkin sitä kirkoksi. Harmikseni tassuttelin paikan päälle toteamaan, että nämä markkinat ovat tänään kiinni. Itse rakennus oli kuitenkin kaunis ja näkemisen arvoinen.

Tämän jälkeen pyörin vähän siellä sun täällä. Kiirehdin ostamaan vielä viimeisimpiä tuliaisia ja fiilistelin ruotsalaista sunnuntaiaamua. Eksyin Hagan kirkolle pällistelemään joulukuusimyyjäisiä (joulukuusia jo näin aikaisin!) ja Göteborgin yliopiston joulumarkkinoillakin kävin pyörähtämässä ihmettelemässä ruotsalaisten opiskelijoiden kädentaitoja ja niiden tuotoksia. Löysin yliopiston läheltä aivan ihastuttavan puiston, jossa vietin hiljaisen hetken ahmimalla itseeni puiden lomasta paistavaa auringon valoa ja luonnon omia tuoksuja. Ah, miten ihanaa vaihtelua Mässanilla värjöttelyyn!

Olimme sopineet opettajani kanssa tapaavamme puolenpäivän aikoihin Trägårdsföreningenin kasvihuoneessa – opettajani kun on kiinnostunut kasveista. Itseänikin kiinnosti käydä kurkistamassa ruotsalaisten talvipuutarhaan, joka osoittautui vierailun arvoiseksi ja aiemmin arvelemaani suuremmaksi.

Kasvihuoneelta lähdimme kiertämään kaupungin keskustaa kiertävää vallihautaa, jonka varrelta poikkesimme Hagaan. Sieltä löysimme aivan ihanan joulutorikadun, jolla tungeksi muutama muukin enemmän tai vähemmän ruotsia puhuva. Mitään irtaimistoa ei tuolta torilta mukaan tarttunut, mutta tämmöinen ”näyteikkunashoppailu” sopi minulle oikein hyvin, sillä olin tuhlannut viimeiset käteiseni ruokakauppaan. Kiipesimme upealle Skansen Kronanin näköalapaikalle, jonka huipulla oli aiemmin puolustuksessa toiminut linnake. Näköalaa riitti ja pikkuhiljaa laskussa oleva aurinko maalasi taivaan kauniin punertavaksi. Päätimme lähteä etsimään ruokapaikkaa, ennen kun tulisi pimeää, koska pimeässä vieraassa paikassa suunnistaminenhan on aina haastavampaa kuin valoisassa.

Päädyimme Kungsportsavenyen Mc Donald’siin kahville – itse höystin omani vielä sundaella. Kelloon katsoessani totesin, että tässä olisi vielä parisen tuntia aikaa avajaisiin. Minun ei siis olisi enää mitään järkeä lähteä koukkaamaan hotellille. Päätinkin tappaa aikaa vierailemalla Mässanin vieressä olevassa Lisebergin huvipuistossa.

Liseberg oli ihana! Joka paikassa oli valoja – ja ihmisiä. Huvipuisto oli oikeastaan ihan täynnä, mutta hitaasti etenevässä ihmismassassa tämmöinen pällistelijä sai rauhassa hissuttaa ja katsella ympärillään häiritsemättä ketään. Ihastuin satumaa-henkiseen struktuuriin – jossain kauempana kohosi upea linna kuin suoraan Disney-leffasta ja keskiaikaisilla kojuilla myytiin kaikenlaista käsin taotuista kelttiläiskoruista leikkimiekkoihin ja linnanneidon pukuihin. Laitteissa en ennättänyt pahemmin vierailla, jonot kun olivat aikamoiset. Kun kello alkoi lähestyä puoli seitsemää, suunnistin vauhdilla Scandinaviumille.

Tällä kertaa sisäänpääsyssä ei ollut ongelmia, mutta kohtasin seuraavan ongelman: en löytänyt tuttuja mistään. Noja, sen enempää ihmettelemättä suunnistin sisälle paikkaani etsimään. Hämmästyin hieman, kun huomasin ranskalaisten valloittaneen sen katsomon, jossa oma istumapaikkani sijaitsi. Hieman takeltelevalla englannilla kommunikoiden sain selville, että suomalaisen olisi parasta etsiä omiensa katsomo, sillä se olisi jutun juju. Ja eikun takaisin etuovelle ihmettelemään. Pohdin hetken aikaa ja yritin soittaa vaikka ja minne, kunnes äkkäsin ensimmäisen suomenlippua kantavan henkilön, jonka perässä kipitin toiselle puolelle areenaa. Sieltä löysin vihdoinkin vapaan ja tarpeeksi suomalaisen paikan juuri ennen kun avajaiset pärähtivät käyntiin.

Kaava meni aika samalla tavalla kuin avajaisissa – oli puheita, upeita musiikki- ja tanssiesityksiä sekä yleisön huudattamista. Vihdoin suosikkikohtani eli palkintojen jako alkoi. Hämmästyin kovasti, kun suomalainen sai mitalin jo heti ensimmäisessä kategoriassa. Mitaleja tippui tasaiseen tahtiin ja suomalaiskatsomo sai hyppiä paikallaan ja huiskuttaa lippujaan niin reippaasti, että koko homma kävi kuntoilusta. Odotin jännittyneenä viimeisen lajin, eli lähihoitajien palkintojen jakoa. Pronssi meni Saksalle ja hopea Alankomaille. Hämmästyin kovasti, sillä Saksan tyttö oli ollut todella taitavan oloinen. Puristin käteni nyrkkiin jännityksestä ja toistelin itselleni voiko se olla? voiko se olla?.. Kyllä riemu ratkesi, kun Suomen lippu sekä Madelenin nimi läjähti tulostaululle ykköspaikan kohdalle ja pian Madelen riensikin lavalle palkintoa vastaanottamaan. En ole varmaan sitten Weekendien huutanut yhtä kovaa ja ollut niin täynnä iloa. Avajaisten jälkeen riensin onnittelemaan Madelenia itseään. Niin upea suoritus!

Avajaisten jälkeen olin niin into piukeana, että päätin kävellä hotellille, vaikka käyttämätön bussilippu lojuikin vielä lompakossani. Ajattelin, että uni tulisi paremmin, jos purkaisin ensin vähän energiaa. Olin valtavan ylpeä kaikista sijoittuneista, kaikista Suomen ammattitaitomaajoukkueen jäsenistä, kaikista kilpailijoista, kaikista järjestäjistä. Ihan kaikista. Pidin itseäni suorastaan kahelina – miten vahvasti olin kisojen mukana elänyt, vaikken ollut edes itse kilpailemassa. Ihan kuin se perus suomalainen, joka katsoo jääkiekkoa: nimi mainittu, Torilla tavataan!

Tässä vielä Suomen mitalistit kopioituna Suomen ammattitaitomaajoukkueen sivuilta:

http://www.ammattitaitomaajoukkue.fi/

Kultaa: 

I lähihoitaja Madelen Grankulla, Yrkesakademin i Österbotten
I floristiikka Lila Hagman, Keudan aikuisopisto
I huonekalupuuseppä Jaakko Järvi, Koulutuskeskus Salpaus
I kokki Johan Kurkela, Ravintolakoulu Perho
I verkkosivujen tuottaminen Jari Pekkala, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU
I CNC-jyrsintä Eemi Saloranta, Hyria koulutus

Hopeaa:

II kauneudenhoito Kirsi Havi, Vaasan ammattiopisto
II hiusmuotoilu Taiju Koivula, Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO ja Kouvolan kaupunki
II visuaalinen myyntityö Salla Käyhkö, Pohjois-Karjalan ammattiopisto
II ravintolapalvelu Eveliina Paananen, Jyväskylän ammattiopisto

Pronssia:

III graafinen suunnittelu Tomi Mäkelä, Jyväskylän ammattiopisto
III sähköasennus Werner Sillanpää, Salon seudun ammattiopisto

-Aikku

EuroSkills2016 Göteborg: Dag 4

Wohoa! viimeistä kilpailupäivää viedään. Matkani Göteborgiin sekä ammattitaidon EuroSkills2016 EM-kilpailuihin alkaa olla yli puolivälissä ja jännitys kisatuloksista tiivistyy. Viimeinen päivä aikaa näyttä, do #igotskills ...

Den 3 december 2016 Dag 4 (competition day 3)

Olin ihan täpinöissäni. Seisoskelin into piukeana Svenska Mässanin toisessa kerroksessa lähihoitajien lajialueen raja-aidan takana. Jee! Tänään poistetaan tikkejä, tänään poistetaan tikkejä! Olin odottanut tätä kyseistä casea koko kisojen ajan ja nyt se olisi vihdoin käsillä. Olisin toki voinut katsoa kyseisen casen jonkun muun kilpailijan suorittamana, mutta olin seurannut sen verran innolla Suomen edustaja Madelen Grankullan suorituksia, että tikit olivat vaan jääneet välistä. Noju, se olisi kuitenkin päivän viimeinen case, joten palatkaamme siihen hiukan myöhemmin.

Madelen suoritti viimeiset casensa home care -sektorilla. Ensimmäisenä vuorossa oli avanteen hoito. Asiakkaana oli 54-vuotias Erik Svensson, jolle piti opettaa avannepussin vaihto sekä avanteen puhdistus. Myös ruokavaliosta piti puhua. Svenssonia piti rohkaista avanteen kanssa, ettei se pysäyttäisi häntä tai estäisi häntä elämästä normaalia elämää. Madelen suoriutui kaikista noista hienosti. Aloin jo olla varma, että Suomella olisi hyvät mahdollisuudet mitalisijoihin.

SkillsFinlandin messuständillä alkoi tapahtuma Meet the Finns! Totta kai suunnistin sinne. Ständillä tungeksi paljon tonttupipoisia toimitsijoita, messuvieraita sekä – iloiseksi yllätyksekseni – joulupukki ja joulumuori. Tarjolla oli kuumaa glögiä, pipareita ja – ah! – fazer-makeisia. Totta kai kahmin Sinisiä suuni täyteen ja pitihän sitä saada ottaa selfiet joulupukin kanssa. Here in Finland we have this Reilu meininki!

Tämän jälkeen Madelenin asiakkaana oli Parkinsonin taudista ja sydämen vajaatoiminnasta kärsivä Britta Lund 75 vuotta. Brittalla oli myös havaittu turvotusta jaloissa. Kotikäynnin aikana tämä piti punnita ja mitata verenpaine, laittaa tukisukat jalkaan ja tarkkailla turvotuksia, antaa lääkkeet sekä avustaa aamupalan laitossa. Madelen toimi koko suorituksen ajan hienosti - erityisesti hyvään vuorovaikutukseen kiinnitin huomiota. Hän esimerkiksi kysyi Brittalta, onko tällä olut tapana käyttää lääkkeiden ottamiseen suunniteltua apuvälinettä, johon Britta vastasi kieltävästi. Tämän takia Madelen ei kyseistä apuvälinettä sitten käyttänyt (itselle tuo kyseinen apuväline ei ollut ennestään tuttu). 

Vihdoin koitti kauan odottamani tikkien poisto case. Asiakas oli 65-vuotias Jens Smedlund. Yllätykseksi herra Smedlund sai astmakohtauksen heti casen alussa, mutta Madelen hoiti tilanteen hienosti: rauhoitteli potilasta, haki astmalääkkeen ja auttoi potilasta sen ottamisessa. Tilanne oli alle minuutissa ohi ja pian päästiinkin jatkamaan alkuperäiseen aiheeseen. Itse tikkien poisto näytti paljon helpommalta kuin mitä olin kuvitellut – en nimittäin ole aikaisemmin moista toimenpidettä päässyt katselemaan. Omasta näkökulmastani Madelenin aseptiikka toimi koko suorituksen ajan – riittävästi hanskojen vaihtoa ja ennakointia tavaroiden kanssa. Niin paljon opittavaa minulle!

Sitten olivatkin kilpailun viimeiset caset pulkassa. Jäin innolla jännittämään, minkälaiset tulokset huomisen päättäjäiset toisivat tullessaan. Ennen hotellille lähtöään kilpailijat jäivät vielä ottamaan ryhmäkuvan sekä "diskuteeraamaan" kilpailuista, kuten täkäläiset tuntuvat kovasti harrastavan. Itse ajattelin vain että jippii, nyt pääsee vihdoinkin syömään! enkä sitten jäänyt siihen enempää fiilistelemään.
Tämän illan pyhitin ulkona hengailulle ja paikallisessa Ms Donald’sissa vierailulle. Olin viimeisten viiden päivän aikana vitsaillut itselleni, että kävisin vielä joku päivä valloittamassa Göteborgin kultaiset kaaret. Nyt päätin myös tehdä sen.

Suunnistin siis Kungsgatanille ja mäkkärin ovista sisään. Marssin reippaana tiskille ja tilasin aterian, josta en kyllä saanut tarkkaa kuvaa, mitä se sisältäisi. Myyjä joutui toistamaan hinnan, sillä samperin ruotsalaiset puhuvat aivan liian nopeasti – etenkin ruotsia! Annoksen saatuani suunnistin ravintolan toiseen päähän, jonka myöhemmin totesin virheeksi: pöytäni oli aivan toisen uloskäynnin vieressä ja kappas, ovi olikin hieman raollaan (ruotsalaiset eivät näemmä turhia säästele lämmityskuluissa!) Olin kuitenkin jo levittäytynyt paikalleni ruokineni ja muine tavaroineni, etten enää viitsinyt vaihtaa paikkaa. Kestettäköön tämä sillä kuuluisalla suomalaisella Sisulla…

Ruokailuhetkeni jälkeen selasin hetken aikaa kisapapereita, kunnes unimasa alkoi kutsua unten maille. Puuskutin hotellillemme johtavan ylämäen aika haipakkaa, sillä ulkona alkoi olla aika viileä ja halusin pysyä lämpimänä. Viluisat jalkani riemastuivatkin aika tavalla kuumasta suihkusta ennen nukkumaanmenoa!

-Aikku

EuroSkills2016 Göteborg: Dag 3

Matkani Göteborgiin sekä ammattitaidon EuroSkills2016 EM-kilpailuihin jatkuu! Ensimmäinen kilpailupäivä meni aikataulullisesti päin mäntysiä. Nojå, niitä sattuu.. Eikun hymyä huuleen ja kohti uuteen päivään!

Den 2 december 2016 Dag 3 (competition day 2)

Seuraava päivä valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Aamut olivat alkaneet tuntua toinen toistaan kylmemmiltä, mutta pakkasasteissa ei kuitenkaan vielä huideltu. Perinteisten aamutoimien sekä ruokailun jälkeen tankkasin reppuni täyteen eväitä ja lähdimme suunnistamaan Mässanille.

En oikein osannut päättää, oliko Mässanissa eilen vai tänään enemmän ihmisiä. Joka tapauksessa väkeä riitti. Suunnistelin alueella jo tottuneesti – ihan kuin olisin ollut siellä kuin kotonani – eteisaulasta oikealle käytävään, siitä vasemmalle ja liukuportaat ylös. Sen jälkeen jatkettiin vasemmalle pitkin käytävää ja vielä kerran vasemmalle lähihoitajalajialueen eteen pohtimaan, mitä tämä päivä toisi tullessaan. Spännande!

Tänään Madelenin kilpailutehtävät sijoittuvat residential care-sektorille, eli potilaat olivat keskimääräistä iäkkäämpiä ja kuntouttavan työotteen merkitys korostui. Ensimmäiseksi Madelen sai huolehtia 74-vuotiaasta Stinasta, jolla oli MS-tauti. Stinan kanssa piti keskustella hänen tarvitsemistaan apuvälineistä, toteuttaa lääkehoito sekä avustaa häntä vaihtaman yövaatteet ja siirtymään vuoteeseen lepäämään. Laitoin merkille Madelenin rauhallisuuden, vaikka asiakas onnistuikin ”pudottamaan” hänen antamansa vesilasin. ”It’s okay! I can give you a new one.” Pidin kovasti tuosta tavasta ottaa asia esille. Madelen kannusti Stinaa hienosti yrittämään itse vaatteiden vaihtoa, vaikka rouva näyttikin ihan siltä, että nukahtaa hetkenä minä hyvänsä tuolille. Lopulta käynti oli ohi ja Stina pääsi nukkumaan.

Madelen Grankulla käynnillä MS-tautia sairastavan Stinan luona.

Tässä välissä lähdin kiertelemään messuosastoa ja päädyin vuoden 2018 EuroSkillsejä mainostavalle ständille pelaamaan muistipeliä. Hienosta suorituksesta mukaan tarttui jumppapussukka ja melkein puoli kiloa karkkia (penkkarikarkit – check!). Messujen tyypilliseen tapaan kaikenlainen enemmän tai vähemmän hyödyllinen irtotavara suorastaan takertui mukaan. Samalla silmäilin muita lajialueita ja etsiskelin katseellani suomalaisia kilpailijoita. Analysoin mielessäni, ketkä olisivat lähihoitajalajissa Madelenen kovimpia vastustajia: olin kuullut, että erityisesti Saksalla, Tanskalla ja Norjalla tuntui olevan homma hanskassa. Hetken haahuiltuani kävin katsomassa Norjan tänään suorittamaa hemiplegiacasea. Oikeassa tuntuivat puheet olevan, Norjan kilpailija vaikutti hyvin osaavalta.

Anita Andersson puolestaan kärsi keuhkosyövästä. Heti käynnin alkuun Madelen avusti hänelle happiviikset ylle ja kyseli vointia. Yksi tärkeimmistä casen tehtävistä oli rauhoitella Anitaa ja saada hänen olonsa tuntuvan mukavalta. Madelen avusti häntä peseytymisessä, tarkisti jalkojen kunnon ja teki takuulla rentouttavan käsihieronnan. Casea oli mahtava kastella, sillä Madelenen toiminta oli ihanan rauhallista, miellyttävää ja kiireetöntä. Anitan asento sängyssä korjattiin kyljelleen painehaavariskin välttämiseksi. He juttelivat asiakkaan menneisyydestä ja Madelen varmisti, tarvitsisiko tämä vielä jotain ennen hänen lähtöään.

Madelen huolehtimassa keuhkosypää sairastavasta Anitasta.

Tämän jälkeen päätin julistaa itselleni virallisen kahvitauon. Suunnistin messuhallista löytyvään Gotchia Towers -kahvilaan hakemaan (omasta mielestäni riistohinnoilla myytyä) kahvia. Onnekseni se oli edes hyvää, vaikka maistuikin hieman erilaiselta, kuin mihin olen kotona tottunut. Pöytää etsiessäni päädyin juttelemaan muutamien virolaisten kanssa kilpailuista (ja omaksi yllätyksekseni oluesta). Hieman myöhemmin pidin myös lounastauon - självklart!

Päivän viimeinen case oli vuoropuhelu 65-vuotiaan dementiasta kärsivän Kurt Olssonin kanssa, joka oli parhaillaan ikäihimisten päivätoiminnassa. Kurt oli kovasti huolissaan vaimostaan, jonka hänen kuulemma piti hakea jostakin ja meinasi useaan otteeseen poistua paikalta. Madelen piti kuitenkin päänsä kylmänä ja rauhoitteli herraa ohjaten tämän katselemaan valokuvia. Kurtin menneisyyteen kuului jalkapallo, sillä hän oli nuorempana toiminut valmentajana lastensa jalkapallojoukkueessa. Ties kuinka monennen lähtemisyrityksen ja takaisin istumaan palaamisen jälkeen Madelen päätyi käyttämään radiota ja rauhoittelemaan Kurtia musiikin avulla. Hän myös pyysi asiakasta itseään kirjoittamaan oman nimensä ja kirjoitti itse ylös päivämäärän. Lopulta Kurtin vaimo saapui hakemaan miestään päivätoiminnasta ja viimeinenkin case oli ohitse.

Kurt Olsson meinasi moneen otteeseen lähteä päivätoiminnasta vaimoaan hakemaan.

Suunnistin Mässanilta suoraan kauppakaduille tuliaisostosideoita hakemaan. Tällä kertaa päätin valita hieman erilaisen reitin, ettei jokainen päivä menisi samaa kaavaa toistellessa. Kovastihan Göteborista löytyi samoja kauppoja kuten vaikka Helsingistä: H&M, Lindex, DinSko, Kappahl… Harrastinkin pääasiassa näyteikkunashoppailua - sillä jos millä tavalla löytää ideoita ja rahaakin säästyy! Kadut oli koristeltu jouluvaloin kauniisti ja liikkeellä oli paljon ihmisryhmiä – kenties matkalla viettämään perjantaita. Olin itse sen verran uupunut, ettei Göteborgin yöelämän metsästäminen napannut yhtään. Suunnistin hotellin saunaan ja sieltä oikopäätä nukkumaan. So typical Finn! No social life at all…

-Aikku

EuroSkills2016 Göteborg: Dag 2

Matkani Göteborgiin sekä ammattitaidon EuroSkills2016 EM-kilpailuihin meni siis suhteellisen hyvin, eikä suurempia ongelmia ilmennyt. Ensimmäinen kilpailupäivä koitti ja jännitysmomentti oli taas huipussaan, vaikka olinkin menossa vain katsomaan kisoja.

Den 1 december 2016 Dag 2 (competition day 1)

Yllätyin kovasti, miten kivutonta herääminen loppujen lopuksi oli – meikit naamaan ja menoksi! Hotellin aamupalalla tyrmistyin hieman: missään kun ei näkynyt puuroa, vaikka kyseessä oli muuten niin laajan valikoiman omaava buffet. Okei, ehkä ruotsalaiset eivät sitten pahemmin harrasta puuroja…

Lähdimme heti aamupalan jälkeen suunnistamaan kohti jo tutuksi tullutta kisapaikkaa, Svenska Mässania. Tällä kertaa emme pahemmin joutuneet kyselemään neuvoa, vaan reitti meni suunnilleen ulkomuistista. Pääsimme jopa sisälle messuhalliin ja tällä kertaa ihan oikeasta ovesta. Halli oli ihan täynnä. Käytävillä tungeksi niin ruotsalaisia koululaisia, vapaaehtoisia kisajärjestäjiä ja meidän tavoin eri maista saapuneita kannustusjoukkoja – opiskelijoita, opettajia ja omaisia. Jälkeen mainitun ryhmän tunnisti reppuja, takkeja ja huppareita koristavista eri maiden lipuista sekä teksteistä: TeamGermany, TeamFinland, TeamUK… Ainiin! Tietysti käytävillä tungeksi myös kilpailijoita – ihan meinasin tuon tärkeimmän ryhmän unohtaa.

Kaiken kaikkiaan kisa-alue kattoi valtavan messuosaston kahdesta eri kerroksesta. Okei, ei tuo ehkä ihan vetänyt vertoja Helsingin Messukeskuksen suurimmalle hallille, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Alakerrassa kuului huminaa, surinaa, pauketta – kaikki tekniikan, asennuksen ja teknologian alat kuten muuraus, laatoitus, sähköasennus ja hitsaus löytyivät alakerrasta. Mahtui mukaan muutama koodari, logistiikka ja viherrakentajatkin. Kovasti ihmettelin, miten tuossa metelissä kykenivät esimerkiksi koodarit keskittymään, mutta kaipa nuo olivat tuohon jo tottuneet. Yläkerrasta puolestaan löytyivät luovat alat ja muodin alat kuten vaatetusala ja floristi, tietotekniikan alat sekä palvelualat, kuten kokki, kampaaja ja meidän etsimä messuosastomme, eli lähihoitaja (det var undersköteska på svenska). Repustani kurkistavasta Ludosta tuli messuilla heti kuuluisa, sillä joku ohikulkija kysyi, saisiko hän ottaa kuvan siitä. Varför inte! 

Kello oli lähempänä kymmentä ja Suomen lähihoitajaedustaja Madelen Grankulla oli juuri suorittamassa casea, jossa piti hoitaa potilaan oikean säären alaosan ulkosyrjällä oleva haava, sekä opettaa hänelle kyynärsauvoilla kävelyä. Katsoin casea ihan fiiliksissä, sillä siinä oli jonkin verran samoja elementtejä, kuten omassa casessani karsintakilpailuissa. Erityisesti Madelenen ergonomiaan sekä aseptiseen toimintaan kiinnitin huomiota – itse kun olin ne omalla kohdallani aika lahjakkaasti möhlännyt. Ainoa tylsä homma oli se, etteivät kilpailijan eikä potilaan mikit oikein kuuluneet yleisöön asti. Raja-aidan vierustalla sen sijaan seisoskelevat tuomarit näyttivät kuulevan erittäin hyvin, sillä heillä oli mahtavankokoiset kuulokkeet päässä ja kynät sauhusivat merkintöjä arviontilomakkeelle. Spännande!

Case kesti noin 40 minuuttia ja Madelen osasi lopettaa ajoissa. Taputimme innoissamme hienolle suoritukselle ja Madelen huomasi tutut kasvot, sillä hän hymyili meille. Tähän kohtaan voisin ehkä palata siihen, mistä alun perin Madelenen kanssa tunnemme: Olin nimittäin EuroSkillsien karsinnoissa potilaana, koska ne järjestettiin tutun kaavan mukaan koulullamme. Aikaahan tuosta on kulunut jo melkein vuosi. Nuo karsinnat Madelen sitten voitti ja pääsi Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen. Sitä kautta olemme tutustuneet, kun olemme Taitajameiningeissä tavanneet.

Nåjo, takaisin aiheeseen. Casen jälkeen laskeskelimme opettajani kanssa, että ehtisimme hieman kierrellä messualueella ennen Madelenen seuraavan casen alkua. Sen verran vähän aikaa kuitenkin oli, ettei syömään oikein olisi ennättänyt – tai niinhän me luulimme! Meillä meni yllättävän kauan aikaa kosmetologien pisteellä, jossa sai käsihoitoja sekä kynsien lakkausta. Jono oli tietysti pitkä, sillä muutama peruskoululainen tyttökin halusi lakat kynsiinsä. No ei siinä, casea oli arviomme mukaan kulunut jo puoli tuntia, mutta menimme silti toiveikkaina katsomaan, josko ehtisimme nähdä edes jotain. Tyrmistykseksemme Hospital zonen kisa-alue oli ihan tyhjillään, eikä viitteitäkään casesta ollut. Jäimme siihen sitten odottelemaan, josko jotakin tapahtuisi. Päätuomari tiesi hieman myöhemmin tulla kertomaan, että tuomarit olivat päättäneet lähteä ruokatauolle. Jaså! Olisimme siis ihan hyvin ennättäneet käydä syömässä jotain ennen seuraavaa casea. Onnekseni olin tankannut hyvin aamupalalla ja repusta löytyi pientä evään tapaista. Lämmin ruoka olisi silti ollut ihan kiva juttu.

Suomen Madelen Grankulla hoitamassa hemiplegiapotilasta. Tanskan kilpailija Olivia Rhode Olsen keskellä.

Toinen case pääsi pyörähtämään käyntiin siis kaksi ja puoli tuntia myöhässä. Pohdimme opettajani kanssa, että ruotsalaiset ehkä diskuteeraavat enemmän ja organisoivat vähemmän. Joka tapauksessa Madelen veti hemiplegiacasen hienosti. Kyseessä oli 66-vuotias mies, jonka kehon ei oikean puoli toiminut kunnolla. Aloin jo hetken pohtia, oliko kyseessä ennemminkin hemipareesi kuin -plegia, mutta kaipa tuo oli casessa samantekevää (tai sitten käänsin englannista jotenkin hassusti). Pointtina oli ohjata herraa tekemään aamupesut sekä vaatteiden vaihto oikealla kädellä vasemman käden avustaessa sekä muutenkin tukea käyttämään ns. heikompaa kehon puoliskoa mahdollisimman paljon. Madelenen ote oli ihanan kuntouttava ja kannustava ja potilas hyvin herttainen ja yritteliäs. Avustettuaan potilaan aamupalalle (potilas siis käveli suhteellisen sujuvasti) Madelen sijasi vuoteen ja dokumentoi käynnin. Pian case olikin pulkassa.

Kisa-aluetta hieman eri vinkkeleistä katsottuna. Maskotti Ludo puolestaan päivystää repussa.

Kello alkoi lähestyä neljää – messuhallin kun oli tarkoitus mennä yleisöltä kiinni klo 17. Päätimme opettajani kanssa, ettemme jää enää odottelemaan kolmatta casea – nälkä kun alkoi kurnia vatsassa ja jalatkin olivat ihan soseena seisoskelusta. Suunnistimme narikalle takkeja hakemaan. Ajattelin koko ajan mielessäni kisaajapoloja, joilla olisi vielä yksi 40 minuutin case edessä ja pitkä päivä takana. Hieman säälin myös kisajärjestäjiä ja tuomareitakin – kova kestävyyslajihan tämmöisten kisojen järjestäminen on. Epäonnekseni narikassa sekoiltiin ihan huolella ja takkiani etsittiin epätoivoisesti hyvän aikaa (eivät ilmeisesti olleet laittaneet sitä oikeaan paikkaan). Lopulta sekin asia ratkesi ja pääsin vihdoin lähtemään.

Palasin kävellen hotellille, josta sitten koukkasimme opon ja rehtorin kanssa syömään. Päivä alkoi tuntua jo pitkältä, mutta käväisin silti vielä kaupassa – ICA:ssa, joka oli onnekseni auki 23 asti. Halusin varmistaa, että minulla olisi kunnolliset eväät myös seuraavalle päivälle. Eipä tarvinnut tänäänkään unimasaa pahemmin odotella, nukahdin nimittäin alta aikayksikön sen jälkeen, kun olin käynyt päivän caset mielessäni läpi. Seuraavaa kisapäivää jäin innolla odottelemaan, vaikka tämä ensimmäinen päivä olikin mennyt ajallisesti aika myttyyn – men jag hade roligt, också!

-Aikku

EuroSkills2016 Göteborg: Dag 1

Lupasin kirjoitella matkapäiväkirjaa opintoreissustani Göteborgiin sekä ammattitaidon EuroSkills2016 EM-kilpailuihin. Hieman on reissusta aikaa kulunut, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä!

Den 30 november 2016

Jättespännande! Siitä on kuulkaas ikuisuus, kun olen viimeksi lentänyt lentokoneella – eikä tässä vielä kaikki. Tällä kertaa joutuisin selviämään kentällä ihan omin avuin.

Pieni maailmanmatkaaja ilmoittautuu!

Jännitin valtavasti, kun hurautin junalla lentoasemalle. Olin herännyt aamulla aikaisin, viettänyt tovin etsimällä yhtäkkiä kadonneita vaatteita, jotka olin edellisellä viikolla katsonut valmiiksi ja murehtinut jo etukäteen, miten selviäisin lähtöselvityksen tekemisestä. Tuumasta toimeen! Itse lähtöselvityksen teko meni todella hienosti automaatilla, ainoastaan tarranauhan sitominen matkalaukkuun oli ylitsepääsemättömän vaikeaa, heheh… No, sain henkilökunnalta apua ja laukku lähti matkaamaan kohti ruumaa. Repun, jossa kiikkui uskollinen reissumaskottini pehmohusky Ludo, heilautin selkääni.

We are ready to take off!

Aina niin kauheasti jännittämäni toimenpiteen eli turvatarkastuksen jälkeen suunnistin välittömästi lähimpään kahvilaan – alltid så typiskt finskt… Vihdoinkin aloin tajuta, että tässä ollaan kohta menossa Ruotsin puolelle! Tovin odottelun jälkeen koko Stadin AO porukka oli kasassa eikä kukaan saapunut myöhässä boardingiin. Onnekseni olin saanut koneessa ikkunapaikan ja räpsinkin kuvia innolla. Hassuinta oli se, että eräs lentoemännistä luuli sylissäni olevaa Ludoa ensin oikeaksi koiraksi. Kyllä meitä molempia nauratti! Yhtäkkiä huomasin koneen jo rullaavan pitkin kiitorataa – kohta se olisi menoa. Musat korvissa pauhaten nautin ilmaannousun nostattamasta hassusta fiiliksestä ja kurkin innolla pikkuhiljaa pienemmäksi ja pienemmäksi muuttuvaa maisemaa. Härifrån tvättas Göteborg!

Kuvia Hagasta ja kaupungin ympärillä kulkevasta vallihaudasta.

Perillä Landvetterin lentoasemalla aloimme porukalla pohtia kuljetusjärjestelyitä – lentokentältä kun oli matkaa Göteborgin keskustaan noin 29 kilometriä. Taksin sijaan hyppäsimme lentokenttäbussiin, joka tuli jonkun mielestä edullisemmaksi. Ostaessani lippua yritin kysyä, minkä ikäisiä lastenlippu koskettaa – Tukholmassa kun 20-vuotiaatkin matkustavat vielä lastenlipulla. Ihan pokkana selitin, että ”jag är åtton år gammalt”. Lipunmyyjä katsoi minua hieman ihmeissään ja tarkensi: ”Du är arton?” ”Ju, arton år gammalt hupsista…” Se siitä ruotsin kielen taidosta siis sitten. Nåjo, alla gör misstag…

Soppabuffet pelasti päiväni!

Vihdoin olimme Göteborgin keskustassa ja jäimme päätepysäkillä pois. Sen jälkeen kaivoimme Google-mapsin esille ja aloimme pohtia, mihin suuntaan hotellimme sijoittui – bussikuski kertoi sen olevan ihan lähellä päätepysäkkiä. Vihdoin löysimme Stora Badhusgatanille ja omalle hotellillemme. Hotellin sijainti oli lähes täydellinen – ihan Götajoen rannassa. Heti ”taloksi” asettumisen jälkeen suunnistimme kaupungille ihailemaan maisemia ja etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Päädyimme lopulta jonnekin päin Hagaa pieneen ja suloiseen kahvilaan, josta löytyi soppabuffet. Neljän soppalautasellisen jälkeen olin aivan täynnä ja melkein valmis menemään nukkumaan. Tuumasta toimeen! Suuntasimme kiertoreittiä takaisin hotellille valmistautumaan kisojen avajaisiin. Käytin heti vapaa-ajan hyväkseni ja vierailin hotellimme relax-osastolla, josta löytyi poreamme sekä saunat. Ojjjj vadfint!

Svenska Mässan löydetty - mutta missä ovat avajaiset?

Kello alkoi lähestyä puolta seitsemää (huom. paikallista aikaa) ja EuroSkills-avajaisiin oli siis enää tunti aikaa. Ajattelimme suunnistaa Svenska Mässanille kävellen, sillä sinne oli hotelliltamme vain parin kilometrin matka. Reitti ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen, mitä olimme luulleet, vaan päädyimme kiertämään aika pitkän lenkin. Ajoittain saimme kysellä ohikulkijoilta neuvoa, jotka auttoivat meitä mielellään. Lopulta olimme perillä Mässanilla ja löysimme jopa sisään. Jonkunnäköiset opasteentapaiset neuvoivat meidät toiseen kerrokseen, josta näkyi kisa-alueen näköinen messuosasto. Avajaisista ei puolestaan ollut mainintaa missään. Aloin jo vahvasti epäillä, olisimmeko oikeassa paikassa ollenkaan. Hetken ihmeteltyämme löysimme jonkunnäköistä henkilökuntaa, jotka tiesivät kertoa, että olimme väärässä rakennuksessa. ”Avajaiset ovat Scandinaviumilla!” Jaså, tämäpä oli toki lukenut pääsylipussakin…

Eikun alas, ulos ja Mässania ympäri. Scandinaviumin valokirjaimet loistivat kauas, joten sillä matkalla emme onnistuneet eksymään. Pääsimme sujuvasti sisään ja seuraavana ongelmana oli katsomon löytäminen. Seurasimme musiikkia ja suunnistimme ensimmäisestä mahdollisesta ovesta sisään. Loikimme alariviin lähimmille vapaille paikoille ja pystyimme viimein hengähtämään. Olimme tyylikkäästi myöhästyneet noin vartin, joten missasimme Suomen ammattitaitomaajoukkueen sisääntulon ihan kokonaan. Nojå, näimmepähän isäntämaa Ruotsin esiintymisen.

Opening ceremony

Avajaiset olivat kerrassaan upeat. Vähän väliä soitettiin elektronista tanssimusaa – totta kai ruotsalaisia huippunimiä, kuten Aviciita (ääääääks fani-ihkutus!), Swedish House Mafiaa, Eric Prydziä ja Alessoa. Puheita pitivät Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sekä WorldSkills Euroopan presidentti Hubert Romer. Molemmat korostivat puheessaan nuorten ammatillista osaamista, hyvän kilpailuhengen sekä hauskanpidon tärkeyttä ja kehuivat nuoria ammattilaisia vastuuntuntoisiksi ja sankareiksi. Seuraavaksi nähtiin otteita ruotsalaisen musiikin historiasta ja yleisössä bailattiin välillä Abban, välillä Euroviisuvoittaja Måns Zemerlövin tahtiin. Avajaiset päättyivät lopulta lippukulkueeseen. 

Tämän jälkeen suunnistimme takaisin hotellille ihmismassojen saattelemana. Olin ihan rättipoikkipuhki ja nukahdin melkeinpä saman tien. Seuraavana päivänä olisi tiedossa aikainen herätys ja ensimmäinen kilpailupäivä. Toivoin todella, että löytäisimme edes kisapaikalle ajoissa.

-Aikku

Studia-messut 2016

Tänään tassutin kirpeän aamupakkasen saattelemana Helsingin Messukeskukselle. Pääsin nimittäin vierailemaan opiskelija- ja uratapahtuma Studia 2016 -messuilla. Tehtävänäni oli olla Stadin ammattiopiston sekä Taitaja2017 yhteisellä ständillä kertomassa lähihoitajaopinnoista sekä ammattitaitokilpailusta kilpailijan näkökulmasta. Hur cool!

Porukkaa ei vielä aamuvarhaisella ollut paljoa liikenteessä, mutta kymmenen jälkeen ihmismassaa suorastaan vyöryi vastaan käytävillä. Osastollamme vieraili valtavasti lukiolaisia – johtuiko tämä sitten siitä, että kyseisillä messuilla oli paljon näytteilleasettajia yliopistoista sekä korkeakouluista, joihin suuren osan lukiolaisista voisi veikata tähtäävän. Pääsin kuitenkin kertomaan muutamille innokkaille lähihoitajaopinnoista sekä Taitajista. Taitaja2017 tapahtumaa pyrittiin markkinoimaan niin paljon kuin suinkin.

Yhdentoista aikaan oli ennakkotiedoissa annetun show’n aika ja paikkana Uusi ura -lava. Tiedossa oli meidän opiskelijoiden haastatteluja sekä Stadin ammattiopiston vaatetusalan opiskelijoiden muotinäytös. Aika lailla extemporeena esitetyissä kysymyksissä tiedusteltiin, millaista on kilpailla Taitajissa ja missä vaiheessa opintoja ollaan menossa. Tekemisen meininkiäkin saatiin näkyviin, kun ensiapunäytöksessä pääsin esittämään, miten runsaasti verta vuotavaan tehdään paineside ja tuetaan koholle kolmioliinalla.

Huisin huikeasti menneen lavashow’n jälkeen ehdin olla ständillä vain vähän aikaa, sillä ahkerana ja tunnollisena opiskelijana olin menossa vielä iltapäivän lukiotunneille koululle. Onneksi ennätin olla edes aamupäivällä mukana. Nämä messut olivat kerrassaan mahtava kokemus ja olivat hyvää haastetta paineensietokyvylle sekä esiintymistaidoille.

Huomenna puhaltaa ihan uudet tuulet, sillä suunnistan Göteborgiin ammattitaidon EM EuroSkills -kisoja katsomaan sekä tietysti kotijoukkoja kannattamaan. Tämä matka on hienosta MM-karsintatuloksesta ansaittu palkinto sekä osa kansainvälistä kilpailuvalmennustani. Tiedossa on kolme päivää tiukkaa kisaamista, yhdeksän casea sekä raudanlujia ammattilaisia. Jännittää jo ihan huisisti, en nimittäin ole ikinä moisissa kisoissa ollut saatikka sitten Göteborgissa. Tavarat alkavat aika lailla olla kassa ja pieni matkakuume kutkuttaa vatsanpohjassa. Siitäkin on pitkä aika, kun olen viimeksi lentänyt…

Kirjoittelenkin teille seuraavan kerran Göteborgin kuulumisista. Osan tekstistä saatan ahkerana väkertää ruotsiksi, sillä lupasin lukioruotsin opettajalleni tehdä pientä matkapäiväkirjaa också på svenska… Nojå, jag klarar det nog.

Vi ses!

-Aikku

Pari sanaa kaksoistutkinnosta

Ei mua oiskaan ne ylppäritulokset kiinnostanu – ei tietenkään. Näin eilen totesin kettuna pihlajanmarjoista, kun Wilma kaatui jo viidennen kerran. Olen odottanut näitä tuloksia kuin kuuta nousevaa, mutta totta kai minun tuurillani käy näin. Samperin turhauttavaa!

Lupasin puhua kaksoistutkinnosta ja sen aika on nyt. Lähihoitajatutkinnon lisäksi suoritan siis ylioppilastutkinnon ja saan halutessani hienon lakin – tai vaikka kaksi! En siis suorita koko lukion oppimäärää, mitä moni voisi kaksoistutkinnosta ensin luulla. Ehei, niin ahkera en sentään ole…

Meillä Vilppulantiellä on oma kaksoistutkintoluokka, joka aloitti opintonsa syksyllä 2014. Emme olisi vielä silloin uskoneet, että lähes 40 opiskelijan ryhmä karsiutuisi opintojen varrella 21 opiskelijaan. Tutkinto kestää kolme ja puoli vuotta, joten arviotu valmistumisemme on joulukuussa 2017 (jos kaikki menee siis hyvin!)

Opinnot ovat järjestetty siten, että koulumme tekee yhteistyötä Helsingin Aikuislukion kanssa. Meillä on erilliset lukiopäivät kaksi kertaa viikossa ja loput päivistä ovat amistunneille omistettuja. Opettajat tulevat aikuislukiosta koulullemme, joten meidän ei tarvitse liikkua mihinkään, ellemme sitten opiskele iltalukion puolella jotain. Työssäoppimisjaksojen aikana ei ole lukiokursseja, ellei taas opiskele jotain iltapuolella. So simple is that!

Meillä lähihoitajatutkinnossa on räätälöity neljän lukioaineen paketti, jotka olisi tarkoitus kirjoittaa: äidinkieli, A-englanti, B-ruotsi sekä terveystieto. Näiden aineiden on ajateltu tukevan lähihoitajaopintoja ja toisin päin. Halutessaan kursseja saa toki tehdä iltapuolella enemmänkin ja kirjoittaa muita aineita. Moni luokaltamme on esimerkiksi vaihtanut B-ruotsin lyhyeen matikkaan, jota he sitten opiskelevat iltakursseilla. Kirjoittaa pystyy kolmessa eri erässä: kolmannen vuoden syksyllä ja keväällä sekä viimeisen puolikkaan vuoden syksyllä.

No onko se sitten niin rankkaa? Kaikkihan on suhteellista. Ensimmäinen vuosi oli ehkä vaikein, sillä niin moni asia oli uutta. Toisena vuotena päällekkäin keskenään menevät lukion tehtävät ja kokeet sekä amispuolen etätehtävät ja ryhmätehtävät repivät hermot kappaleiksi, mutta niistäkin selvisi hyvällä aikataulutuksella ja osa tehtävien palauttamisella myöhässä (jälkeen mainittua en toki suosittele). Kolmantena vuotena kirjoitukset ovat olleet tähänastisista se pahin juttu, mutta sitä on tasoittanut jaksot, joissa koulunkäyntiä on ollut vain parina kertana viikossa (kauhean rankkaa siis…)

Kaikki, jotka ovat väittäneet minulle, että kaksoistutkinto olisi jollain lailla rankka, eivät itse ole koskaan kyseistä tutkintoa tehneet. Ylipäätään tällainen tutkintojen rankkuusranking on vähän hassu ilmiö. Onhan se rankkaa, jos niin päättää. Jos puolestani päätän selviytyä jostain, minulla on mahdollisuus myös selviytyä siitä. Mikä tahansa opiskelu voi olla rankkaa, jos motivaatio puuttuu.

No, miksi sitten päädyin valitsemaan juuri kaksoistutkinnon? Halusin ehkä rikkoa harhakuvia, kapinoida ja kokeilla uutta. Vielä kasiluokalla olin ihan varma, että menen lukioon, mutta koinkin henkisen herätyksen ysiluokalla avatessani mieleni mahdollisuuksille. Moni luuli, että hikari kympin tyttö yrittäisi Ressuun, mutta toisin kävi. Hikari kympin tyttö halusi itselleen sekä ammatin että valkolakin.

Sain kuin sainkin Wilman kahden tunnin yrittämisen jälkeen auki ja YO-tulokset loikkasivat ruudulle. Mielessä pyörii ”JESHJESHJESH voieivoieivoiei OUJEEOUJEEOUJEE hemmetinhemmetinhemmetti!” Osaan tuloksista olen erittäin tyytyväinen, osassa tiedän, että olisin pystynyt parempaankin. Noh, puolivälissä mennään ja uusinnassa tavataan!

Never give up!

-Aikku

WorldSkills – kansainvälistä osaamista

Hi!

Olen kertonut teille jo jonkin verran ammattitaitokilpailuiden maailmasta SM-tasolla. Sen lisäksi huippuosaajat voivat halutessaan kilpailla myös EM-tasolla EuroSkills:ssä ja MM-tasolla WorldSkills:ssä. Rima nousee vielä astetta korkeammalle tasolle, kun kilpailukielenä on englanti ja vastustajina kilpailijoita ympäri maata.

Kansainvälisissä kilpailuissa ei enää puhuta lähihoitajalajista, vaan lajista Social and healthcare. Tämä johtuu lähinnä siitä, ettei lähihoitajan toimenpiteitä suoriteta ympäri maailman samalla nimikkeellä eikä suinkaan täsmälleen samalla koulutustaustalla. Laji on kuitenkin ominaispiirteiltään samanlainen kuin Suomen Taitajan lähihoitajalaji.

”Good morning madam! I realised your brakes are open. I need to lock them because of safety. Hello! My name is Aino Takala and I’m practical nurse. Could you tell me your whole name and ID, please?”

Osallistuin marraskuun alussa WorldSkills2017 Suomen karsintoihin, josta valittiin Suomen lähihoitajaedustaja kilpailemaan Abu Dhabin lokakuun 2017 -kilpailuihin. Itseni lisäksi kilpailuun oli osallistunut kaksi muuta opiskelijaa. Saimme tietää potilascasen sekä kilpailun kriteerit etukäteen. Tiedossa oli kuitenkin 30% muutos sekä kilpailutehtävään että kriteereihin.

“So why am I here? I will tell you what to do if you feel giddy or weak again and give you your medicines. We will talk about pain medication, when to take the medication and why. I am going to take your vital signs, which means your pulse, blood pressure, temperature and respiration frequency. I will check your wound and change the dressing. I am also going to teach you some deep-breathing exercises and how to avoid pneumonia in the future. Is this okay for you?”

Kyseessä oli 75-vuotias keuhkokuumepotilas, joka oli edellisenä päivänä kaatunut kotonaan. Potilaalta piti mitata vitaalit, toteuttaa lääkehoito, hoitaa haava, opettaa syvähengitysharjoituksia, sekä ohjata keinoja keuhkokuumeen ennaltaehkäisyyn. Aikaa alueeseen tutustumiseen ja kirjallisen suunnitelman tekemiseen oli annettu kymmenen minuuttia. Kirjallinen suunnitelma ja lääkehoidon toteutus olivat tällä kertaa casen muutos. Kilpailutehtävä oli suhteellisen vaativa, sillä aikaa tehtävistä suoriutumiseen oli 35 minuuttia, joka loppui meiltä kaikilta kilpailijoilta kesken. Pisteytys oli niin aseptiikan kuin ergonomian alueilla erityisen tiukkaa eikä armoa annettu.

"I  am going to measure your blood pressure now. Do you have a good position? I’ll wrap this cuff firmly around your arm. It needs to be tight. Then I need to ask you not to move or talk. It can affect to the value.”

Jännitys ennen kilpailua oli ihan huipussaan, mutta casea tehdessä oli helppoa keskittyä puhtaasti kisatehtävään ja potilaaseen. Tosin koko ajan jouduin hokemaan itselleni, että ”älä kato sinne yleisöön”. Tein saman mokan joskus Seinäjoella ja kokemus todisti sen, ettei se kannata. Yleisöön katsoessa menin nimittäin aivan lukkoon ja kesken jääneeseen asiaan oli vaikea palata. Onneksi tällä kertaa en möhlännyt sen kanssa.

“Now I am going to documentate the values. Do you have any questions?”

Aloitin tutustumalla alueeseen ja tekemällä pikaisen suunnitelman. En vielä kisatehtävää tehdessäni tajunnut, että suunnitelmakin pisteytettäisiin ja unohdinkin lisätä sinne puolet asioista: paljonko kuluu aikaa mihinkin tehtävään sekä tavoitteet jokaiselle toiminnolle. No ärh! 

Sitten casen alkuun... Saavuin potilaan luokse reippaana ja itsevarmana. Esittäydyin ja lukitsin sängyn jarrut heti ensimmäisenä. Tämän jälkeen tiedustelin potilaan nimeä. Yllätyin hieman, kun potilas sanoi, ettei kykene muistamaan nimeään. Jatkoin sitten tottuneesti rannekkeen tarkistamisella ja kertomalla käyntini syyn.

Tiedustelin voinnin, potilas valitteli väsymystä. Kipuakin oli vasemmassa kädessä, joten annoin antibiootin lisäksi kipulääkkeen ja ohjasin potilasta kipulääkkeen otossa. Tämän jälkeen mittasin vitaalit. Lämpöä ottaessani kirjasin vitaaleja samalla ylös ja heti sen jälkeen tajusin mokanneeni: Minun olisi ollut järkevää ottaa hengitysfrekvenssi samaan aikaan lämmön kanssa! Nyt tiesin tuhlanneeni pari kallisarvoista minuuttia. Noh, ainakin verenpaineen ottaminen meni todella hyvin.

Seuraavaksi siirryin haavanhoitoon. Tiesin ajan olevan jo nyt kortilla, mutta pidin pääni kylmänä. Riisuin mitellan vasemmasta kädestä ja enempää ajattelematta heitin sen roskiin (se siitä kestävästä kehityksestä sitten...) Yritin epätoivoisesti perustella valintaani aseptiikalla, mutta epävarma tunne siitä jäi silti. Nojoo.. Luulin ensin, että "haavan" päällä oli läpinäkyvä kalvo, joka olisi kiinnitetty teipillä. Näin ei kuitenkaan ollut ja tuomarin pitikin puuttua peliin kun "meinasin repiä itse haavan irti ihosta". Ohohups!

"Five minutes left!" huuteli ajanottaja. Ounou, tässä vaiheessa pitäisi olla jo valmis... Katselin haavaa nopsasti ja arvioin tilannetta: ei infektion merkkejä, muuta kuin kipu. Väri hmm punainen (?) En todellakaan ollut varma, oliko haava enemmän vaaleanpunainen vai punainen (oikea vastaus oli ensimmäinen vaihtoehdoista). Arpomiseen ei kuitenkaan jäänyt aikaa, joten puhdistamisen jälkeen (jota en kuulemma ollut tehnyt edes aseptisesti) länttäsin päälle kostutetun sekä kuivan harsotaitoksen ja harsolla kiinni. Uuden mitellan ehdin vielä räpeltää paikalleen, jonka jälkeen kiirehdin kirjaamaan haavasta (tiedostaen, että siitä saisi kohtuullisen hyvin pisteitä). Ehdin kuitenkin kirjoittaa vain yhden lauseen, kunnes minulle ilmoitettiin, että aika on päättynyt. EIIIII!

Casen jälkeen meidän piti vielä tehdä kirjallinen tehtävä liittyen keuhkokuumeeseen. Kyseessä oli monivalintatehtävä, josta piti valita lähin oikea väittämä. Mieleeni nousivat heti syksyn ylioppilaskirjoitukset ja englannin optiset lomakkeet. Onneksi tässä tehtävässä riitti ympyröinti, eikä palloja tarvinnut mustata.

"I  am going to check your wound now. Is the position still good for you? I need to take this sling off for the duration of the procedure. Can you lift your arm a little? Thank you. Is it painful?”

Selvitin tieni kilpailuissa toiseksi, mistä kaikki olivat valtavan ylpeitä. Itsekin, vaikka kympin tyttönä pienet mokat ärsyttivät minua aika tavalla. Tolkutin kuitenkin itselleni, että parhaani tein, vaikkei menolippua Abu Dhabiin tällä kertaa tullutkaan. Sain kuitenkin palautetta hyvästä englannin kielen suullisesta annistani, mikä kohotti mieltä aika tavalla.

Nyt sitten suuntaan katseeni takaisin SM-kilpailuihin ja aloitan valmentautumaan tulevia karsintoja varten. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, sillä sain näistä kisoista itselleni valtavasti oppia ja itsevarmuutta tulevaa varten.

Test the best!

-Aikku